Anja Alasilta neuvoo yritysbloggaamisen alkuun Blogi tulee töihin -oppaassa

Työn puolesta blogin perustamista harkitsevan kannattaa ehdottomasti lukaista läpi - ja luetuttaa pomollaan - Anja Alasillan uutuus Blogi tulee töihin. Kirja on käytännönläheinen opas perinteistä yritysviestintää henkilökohtaisempaan ja välittömämpään verkkokirjoittamiseen. Kaikessa hypettämättömyydessään kirja on blogeihin perehtymättömälle arvokas katsaus tämän päivän viestintäkulttuuriin.

Verkkoviestinnän valmennuksen veteraanina Alasilta tietää, mikä firmoissa mietityttää. A) Ei ole aikaa; ja B) Mitä jos asiakkaalta tulee kritiikkiä? Alasilta neuvoo, että negatiiviseen palautteeseen on opittava suhtautumaan. Pettyneet asiakkaat pääsevät kyllä ilmaisemaan tyytymättömyytensä muuallakin verkossa. Kun blogeja alkaa lukea, voi yllätyksekseen huomata, että yrityksiä ja palveluja myös kehutaan. Aikaa taas on vain järjestettävä. Voisiko bloggaamalla korvata joitain muita verkkokirjoittamisen tehtäviä?

Alasilta ei lähde keksimään organisaatioille bloggaamisen syitä ja tavoitteita, vaan jättää sen niiden omaksi tehtäväksi. Jos organisaatio ei millään keksi, miten henkilökunnan blogit voisivat parantaa sen asiakassuhteita ja verkkoviestintää, voi olla hyvä aloittaa blogien lukemisesta. Koko henkilökunnan olisikin joka tapauksessa hankittava nykyaikainen medialukutaito, jotta organisaatio saisi parhaiten hyödyn irti blogeista. Pelkästään tässä riittäisi konsulteille koulutettavaa muutamiksi vuosiksi eteenpäin.

Kenties tärkein kirjan ohjeista on verkottuminen muuhun blogosfääriin: "Jotta blogit toisivat uutta elämää organisaation viestintään, niiden on teknisesti ja ilmaisullisesti liityttävä osaksi blogien maailmaa", kirjoittaa Alasilta. Parhaiten verkottuneen, keskustelevan viestinnän tavoille oppii blogeja lukemalla ja niiden linkitys-, keskustelu- ja kommentointikulttuuria tutkimalla. Verkottumisella on käytännön vaikutusta kävijämääriin. Muiden blogien kommentointi ja linkitys niihin nostavat kävijämääriä selvästi, kertoo Alasilta omasta kokemuksestaan.

Alasillan resepti menestyvään yritysbloggaukseen sisältää viisi kohtaa johtamisesta itse bloggaukseen. Alla muutamia poimintoja:

  • Johtaminen: On määriteltävä; mitä roolia yrityksen viestinnässä blogi täyttää. Bloggaamiseen on järjestettävä aikaa vähentämällä muita verkkokirjoittamistehtäviä. On nähtävä, mitkä viestintätehtävät voi hoitaa vastedes paremmin blogilla. Ylimmän johdon pitää näyttää bloggaamisessa mallia, mutta bloggaajien joukkoa ei pidätä rajata lian pieneksi.
  • Tekniikka: Bloggaajan julkaisutyökalulla pitää voida tehdä blogimaisia juttuja kuten linkittää ja sallia kommentointi.
  • Julkaisuprosessi: Blogin kirjoittajalle on tarjottava monen tasoista tukea blogin linjaamisesta kielenhuoltoon ja kommenttien moderoimiseen.
  • Bloggaus: Bloggaajat tarvitsevat opastuksen, joka liittää blogit organisaation muuhun viestintään. Firmablogin kirjoittajien on kannustettava toisiaan, koska ulkopuolinen kannustus voi jäädä vähiin. On myös osattava linkittyä blogien verkostoon.
  • Lukeminen: Henkilöstöä kannattaa kannustaa syötteisiin perustuvaan blogien ja muiden verkkopalvelujen seurantaan.

Anja Alasilta on suomalaisessa organiosaatioviestinnässä ja verkkokirjoittamisen valmennuksessa arvostettu nimi kahden vuosikymmenen ajalta. Kun Alasilta sanoo, että 2009 on Suomessa yritysblogien vuosi, näkemysellä on suurempi painoarvo kuin ulkomaisen konsultin paahteella.

"Blogi sopii viestinnän välineeksi erityisen hyvin tiukkana taloudellisena aikana. Se on ensiksikin halpa julkaisumuoto. Toiseksi blogi avaa uuden kanavan esimerkiksi johdon ja henkilöstön tai yrityksen ja asiakkaiden välille. Nyt jos koska tarvitsemme yhteyttä toisiimme", kirjoitti Alasilta Vaikuttavaa - blogissaan 1.1.2009 (Nyt alkoi yritysblogien vuosi). Hän kertoo toimeksiannoistaan yhä suuremman osan olevan blogivalmennuksia ja konsultointeja.

Viime vuonna ilmestyi suomennettuna Robert Scoblen ja Shel Israelin Blogit ja bisnes ja jo 2006 Tuomas Kilven blogikirja Blogit ja bloggaaminen. Kilven blogikirja oli ilmestyessään ja varmaan vieläkin hyvä peruskatsaus suomalaiseen blogimaisemaan, mutta Scoblen ja Isrealin kirja ehkä hieman liian kiihkeä ja pamflettimainen meikäläiseen makuun.

Alasilta on blogikirjaa työstäessään kehittänyt itselleen toimivan tietokirjakonseptin. Blogi tulee töihin sisältää kolmen määräaikaisen blogin (Firman blogin, Intran blogin ja Johdon blogin) kirjoitukset, joskin enimmäkseen aiemmin julkaisematonta tekstiä. Tietokirjailija kertoo bloggaamisen pitävän hänet kirjoittamisen rytmissä. "Minulla on nyt muutaman kuukauden kokemus siitä, että hyvä työrytmi auttaa keskittymään kirjoitustyöhön muista kiireistä huolimatta. Bloggaamalla sen rytmin löysin. Siksi yritän nykyisin kirjoittaa johonkin blogiini joka päivä."

Seuraava kirjablogi on jo putkessa. Alasilta kertoo pitkään valmistelleensa meiliopasta ja jalostaa ajatuksiaan nyt otsikolla Mieti vähän, meilaaja.

Kommentit

Kiitos hyvästä arvostelusta!

Kiitos hyvästä arvostelusta! Sain juuri eilen luettua Alasillan kirjan, ja sieltä löytyi monia kiinnostavia ajatuksia bloggaamiseen.

Kaipaisin vielä lisää keskustelua toisesta yritysbloggaamisen muodosta: pk-yrittäjän bloggaamisesta. Alasillan kirja keskittyi ison organisaation firmablogeihin, mutta yksityisyrittäjän tilanne on toisenlainen. Kollegoita ei ole, ja lähimpiä vastineita joutuu etsimään toisilta aloilta. Jotkut alat (kuten it, politiikka, muoti, sisustus ja antiikki) ovat edellä bloggaamisessa, mutta toisin on vaikkapa lvi-alalla tai lääketieteessä.

Lisäksi pk-yrittäjä ei voi ulkoistaa bloginsa työvaiheita tai muita töitä kovin helposti kenellekään, vaan verkkoteksteihin käytetty panostus on suoraan pois omasta kalenterista.

Silti uskon, että bloggaamisesta on vankkaa hyötyä pk-yrittäjälle: se antaa mahdollisuuden verkostoitua, tuoda esille omia ajatuksia ja omaa osaamista sekä olla kontaktissa asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.

Kiitos lukukokemuksen

Kiitos lukukokemuksen jakamisesta, Katleena. PK-yrittäjänä bloggaaminen on hiukan oma juttunsa varmasti. TVT-alan kasvuyrityksissähän sosiaalisen median läsnäolo on luontevaa ja arkista, mutta entäpä niille, jotka eivät ole syntyneet näppäimistö suuss.. tai siis.

Tuli mieleen myös, että Sula Pinta - podcastin jaksossa #16 puhuttiin digimedia-asiantuntija Tommi Pelkosen kanssa mm. siitä, miksi yritysblogin kirjoittaminen on monelle niin vastentahtoista.

Kiitos, Katleena, että

Kiitos, Katleena, että kiinnostuit kirjastani. Yhteen kohtaan tekee mieli puuttua:

”Lisäksi pk-yrittäjä ei voi ulkoistaa bloginsa työvaiheita tai muita töitä kovin helposti kenellekään, vaan verkkoteksteihin käytetty panostus on suoraan pois omasta kalenterista.”

Ulkoistamista suosittelen kirjassani vain ylimmälle johdolle, jotta heidät saataisiin mukaan bloggaamaan. En tarkoita meitä pienyrittäjiä, mutta en liioin isojen organisaatioiden muita bloggaajia. Mitä useampi hoitaa blogiaan alusta loppuun itse, sitä parempi.

Innostuin jatkamaan keskustelua vielä kirjan blogissa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

Syndicate content Syndicate content