
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Liityinpä sitten minäkin kirjojen vapauttajien uljaaseen joukkoon. Edelläkävijät ovat panneet kirjoja kiertoon jo useamman vuoden.
BookCrossingin idea on, että mukaan rekisteröitynyt jäsen kirjaa yhteisöön ne teokset, jotka haluaa "vapauttaa", saa palvelusta vapauttamalleen kirjan kappaleelle uniikin ID:n (BCID:n), kirjoittaa kirjaan www-osoitteen, johon löytäjää kehotetaan menemään ja luettuaan toimimaan samoin...
Aleksi Moision artikkeli Huonot osoitteet ja linkittämisen merkitys www.saavutettava.fi - palvelussa on suositeltavaa luettavaa jokaiselle julkaisujärjestelmän valintaa miettivälle. Moisio listaa tukun syitä, joiden vuoksi on anteeksiantamatonta kadottaa webistä sivuja.
Blogosfäärin laajentuessa ikilinkkien merkitys esim. mediataloille kasvaa. Mikä sen hienompaa kuin antaa julkaistujen juttujen punoutua www-aikajanalle. Blogiformaatin myötä verkko saa aidon elävän aikaulottuvuuden, mikä on aivan huikea juttu.
BBC news raportoi, että itäkenialainen The Global Education Partnership - Wundanyi -hanke on saanut arvostetun Hafkin - kehitysyhteistyöpalkinnon ("Kenyan youths take on net skills").
Ostan kyllä ajatuksen, että IT-taitojen opettaminen nuorille on avain kehitykseen. Mielummin nettiyhteyksiä kuin traktoreita, jos kehityshteistyön painopisteitä valita pitää. Milloin kehitysavusta muuten tuli kehitysyhteistyötä? Vastaus löytyy epäilemättä Juhani Arton toimittamasta Kohti kumppanuutta -kirjasta.
"Mitä piisejä pääsisi levylle, jos sinun elämästäsi tehtäisiin
soundtrack", kysyy nimim. green_mile YleX:n yhteisössä X-Stagella.
Kehtaako tunnustaa, että ensimmäisenä mieleen tuli hassu 90-lukulainen kertakäyttötsibale, Puolikuun "Hei kuusysi":
"samaa levyy mä kuuntelen taukoomatta
sä laulat ne lauseet taas
eikä kukaan muu niitä koskaan ymmärtää saa
katoaa aika, mä haluun sut
unohtuu paikka, mä haluun sut
on vain se taika kun loppuu todellisuus
häviän tuuleen, mä haluun sut
äänesi kuulen, mä haluun sut
"It's good to be a foreigner in Finland. In the land of the blind the one-eyed man is crowned king", kirjoittaa Roman Schatz Suomesta, rakkaudella - kirjassaan. 1986 maahan muuttanut, sittemmin "onnellisesti eronnut" kieltenopettaja jäi tänne, päätyi telkkkariin ja nousi jonkun asteiseksi julkkikseksi. Ja hermostuttuaan toistuviin "mitä pidät Suomesta" - kysymyksiin kirjoitti Suomesta, rakkaudella - kirjan vastatakseen kysymyksiin "once and for all".
Ostin opuksen Johnny Knigan tiskiltä Maailma Kylässä - festivaaleilta. Juuri kirjan maksettuani höristin korviani - kyllä, Schatzhan se siellä kiipesi haastateltavaksi ohjelmalavalle. Jäin kuuntelemaan saadakseni nimmarin nimilehdelle. Minusta on kiva omistaa sellainen kappale teosta, jota sen tekijä on itse koskettanut. Mukavaksi ylläriksi paikalle sattui myös kirjan suomentaja ja kuvittaja Maarika Autio (kuva).

Schatzia haastatellut hollantilaismimmi luki aluksi provosoivan lainauksen kirjasta, kohdasta, jossa Schatz panee niin suomalaiset kuin Suomessa asuvat ulkomaiset lukijansa katsomaan totuutta silmiin:
"Let's be brutrally honest, fellow immigrants: Why did we really come to Finland. What keeps us here? The weather? The cost of living? ... I don't think so either.
Let's be brutally honest, shall we? One reason why we like it so much here is because it boosts our little egos, doesn't it? We all know that unbeknownst to anybody the Finns have a collective inferiority complex and enjoy feeling inadequate. We did not invent this weakness. We found it when we arrived here, we didn't even know it before we came to Finland. But we'd be wery stupid not to exploit it.. Foreigners like it here because... how should it put it ...because Finns are still a little naïve"
Auts. Pelastajaksi kelpaa myös maassa lyhytaikaisesti vieraileva ulkomaalainen - vai mikä selittää sen suuren innon, jolla Washington Post lehden reportterikaksikkoa on valjastettu ties millaiseen kunnallispoliittiseen kädenvääntöön avuksi? TJEU: Finlanddiary: Closing a Popular School (rek.)
Jackson Pollockin töitä New Yorkin modernin taiteen museossa voi ihailla nyt myös vaihtoehtoisen audio-oppaan kera. "Remix MoMa" tai "hack the gallery experience" on David Gilbert -nimisen Marymount Manhattan Collegen professorin ja hänen oppilaidensa keksintö museokokemuksen elävöittämiseksi.
Sen sijaan, että vuokraisi viidellä taalalla kuivakkaan museokuraattorin jaarituksia kuunneltavaksi kömpelöllä vuokralaitteella, voi coolisti kotoa käsin imuroida netistä amatöörien vauhdikkaamman ja - ah, hiukan uskalletumman - version museo-opastuksesta. (Lähde: New York Times: "With Irreverence and an iPod, Recreating the Museum Tour" (rek.))
Onhan se ristiriitainen maa ja ihmisoikeustilanteeltaan vähintäänkin kyseenalainen, mutta kyllä Turkissa on paljon kauneutta turistin ahmia.
2004 Turkki-kuvat (Ankara & Kalkan)
Kuvia Kemeristä ja Antalyasta 2005 toukokuussa
Washington Postin reportterikaksikko kiertää Suomea ja pitää verkossa Finland diary - blogia, kertoi torstain Hesari (€). Toimittaja Robert G. Kaiser ja valokuvaaja Lucian Perkins ovat ensimmäisen viikon aikana ehtineet kirjoittaa mm. Suomen koululaitoksen erinomaisuudesta "Focus on Schools Helps Finns Build a Showcase Nation" (rek.) ja Jyväskylän tiedepuistossa muhivista innovaatioista "Moving Out of Nokia's Shadow(rek).
Puolisalainen haaveeni heittää joskus stand-up-keikka herätti minut painajaiseen tällä viikolla. Liekö alitajuntaa vaivannut, että lomareissun takia jäi Hämeenlinnan Tomaatteja! Tomaatteja! -stand-up -festivaali väliin, mutta heräsin tuskan hiessä. Olin jotenkin joutunut tilanteeseen, jossa klubin täydeltä yleisöä odotti minun astuvan lavalle. En ollut käsikirjoittanut mitään, saati harjoitellut. Unessa mietin takahuoneessa, miten selviän tilanteesta, astunko vain lavalle kertoilemaan juttuja ja odotan, koska yleisö tajuaa, että mitään esitystä ei ole eikä tule.
eGlobal - seminaarissa Tampereella vakuuttui yhä enemmän siitä, että pikku e:stä on aika jättämässä - Aasia on jo yltympäriinsä "u" niinkuin ubiquitous computing. Kirjoitin aiheesta X-Stagella pätkän : Tietoyhteiskunnan pikku "e:t" "u"iksi. Kirjoituksesta selviää myös, miksi Lahti, Oulu ja Turku saattavat olla Suomen u-uskottavin kaupunkikolmikko.
Kommentteja
18 tuntia 13 minuuttia sitten
2 päivää 23 tuntia sitten
3 päivää 1 tunti sitten
3 päivää 1 tunti sitten
3 päivää 2 tuntia sitten
3 päivää 5 tuntia sitten
3 päivää 14 tuntia sitten
4 päivää 2 tuntia sitten
4 päivää 2 tuntia sitten
4 päivää 3 tuntia sitten