Tuhat sanaa

EyeToy kuva: tuija.

Ei nyt muistu mieleen, mikä oli hauskin lelu 8-vuotiaana. Uusi Finanssi?, muisteli sisko hatarasti. Lautapelit, yleensä, joka tapauksessa, ja niissä on hohtoa vieläkin. Mutta näin kolmekutosena pleikkari ja uutuuutena EyeToy rulettaa. Eilen tuli hoilattua Sing Star 80's - peliä niin, että naapurit ovat varmaan jo muuttamassa pois - Our house, Karma Chameleon.... mm... Tänään ystäväperheen kolme tyttöä otti tyypit EyeToyn pelipaketista. Hikistä hommaa!

Ja nyt raketteja bongaamaan. Kiitos tästä vuodesta, näkymisiin ja kuulumisiin ensi vuonna!

Blogivuosi 2005 alkaa olla huipennuksissaan ja olen haaveillut jonkinalaisen parhaat oivallukset -koosteen tekemisestä, mutta kun pelkään sen jäävän aika nysäksi, olen inspiraatiota odotellessa tehnyt vain pientä somistusta. Katri Mannisen päätös panna bloginsa jäihin antoi sytykkeen järjestää ja fokusoida omaa suositusboksia (oik. alh).

Sykähdyttävä uutinen Tim Berners-Leen avauksesta bloginrintamalla tuli noteerattua Tuijatäälläheissä.

Sarjassamme pieniä vekkuleita bloginsomisteita, joissa saattaa olla potentiaalia, kun vain tietäisi mitä: liitin Tuija TV & Tuhat sanaa -verkkomediakonsernin sivuihin geourlin (ylh. vas.). Paikkatieto metadatana ja sen kaikki mahdollisuudet kiehtovat minua hirmuisesti. Aiemmin pyysinkin uuden vuoden toiveena paikkatietoista digikameraa sopuhintaan.

How can we keep the radio medium interesting and compelling in the future? You of course know how radio, the good old fashioned linearily-scheduled-talk-and-music -kind of radio, is threatened from all directions by all kinds of satellite and streaming services, not to mention the growing habit of listening to portable personal audio instead.

Radio needs a new edge. Radio needs to overflow. We need overflow radio. A radio station, a feed, if you will, where there's an excess of audio of at least 20 or 30 percent per a given time period. A radio station that sends not just 60 but 72 or 78 minutes of radio programming every hour.

Why? So that the listener can fast forward, if she wants to, or skip for that matter, a song or a talk segment she doesn't find compelling right then.

What's in it for a radio station? A second chance. They get to keep the listener a little longer instead of losing her to the competitor. Skip a dull segment, enjoy the next one. No need to change channel right away.

What's in it for the advertiser? Two things. A listener wants to skip an ad? Good riddance. If she isn't interested, don't bother her. You have an other one buffered for her to play.

What if a listener wants to skip the other ad, and the one after that? Let her, but make her tell, in the end, what is she in the market for and leave the station her mobile number. Collect customer info in return. You will find out that she does want ands, just the kind that are targeted to her. If you deliver that to her via mobile, she will be one satisfied customer.

The same way, if the station runs out of material, if everything buffered for the particular hour has already been skipped, the station still gets chance to ask the listener for feedback. By presenting a humble message on screen (you of course realize that I'm talking about an interactive radio device here) asking what it was that the listener was disappointed with, they might have a chance of undestanding what to do better next time.

That's the concept of ovewflow radio. An overwflow of content for the ultimate customer satistaction.

So who want's to invent the distribution mechanism?

(I did briefly blog about this concept in Finnish earlier, but decided to have a go in english as well in case there's someone out there who gets a kick out of my idea.)

So what do you think?

[Disclaimer: I do realize there are certain technical and perhaps even bigger legal issues in the concept but it is a fascinating concept, don't you think?]

no face detected kuva: tuija.

Which option is worse. No face at all or a face like Placido Domingo's?

Identity Crisis courtesy of My Heritage (beta) face recognition / genealogy website. (via)

Syksyn kohu-tieteisfantasiakirjassa Sarasvatin hiekkaa Risto Isomäen venäläinen merentutkija Sergei pääsee Aatamiksi hindujumalatar-eevansa kanssa. Vai oliko se Nooaksi. Maailmanloppu tulee, napajäätikkö sulaa isolla roiskauksella ja Euroopan peittää monen metrin merivesi. Amsterdamilaiseen antikvariaattiin porskutetaan peräprutkulla hakemaan talteen tekniikan oppikirjoja uusien sivilisaatioiden opiksi ja perustaksi.

Risto Isomäen toinen ilmastopoliittinen jännäri, ekotrilleri, Sarasvatin hiekkaa, on hätkähdyttävä teos.

Finlandia - ehdokkaaksi siinä on kyllin rosoa. Dialogi on jäykkää, repliikit ovat kovin punnittuja, vailla arkista sanailua. Älkää naurako, mutta voisi kuvitella Sergein ja Amritan viisaat ja harkitut vuorosanat Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan suuhun niiden mielikuvien perusteella, joita mediasta olen pariskunnasta saanut. Paljon älyä, asiaa, intohimo rivien välissä, liian lihallista ekodekkariin sanoiksi puettavaksi.

Sama etäisyys arjesta vaivaa koko teosta. Tarinassa ei vilahda yhtäkään turhaa sivuhenkilöä, vaan juoni etenee jäätikkötutkijoiden Susan Chengin ja Kari Alasen sekä merentutkijoiden Sergei Savelnikovin ja Amrita Desain vinkkelistä.

Arki näyttäytyy pilkahduksittain huolellisesti valituissa kuvissa. Intialaistutkija Amritan laittamalla illallisella on värikkäitä pikkelsejä, mutta aistinautinnoissa ei viivytellä. "-"Mikä sai sinut ryhtymään merentutkijaksi? kysyy Amrita kohteliaasti" jo seuraavassa kappaleessa.

Isomäen luoma hahmogalleria on tasapainoinen. Naisille on varattu kovimmat sankariroolit. Ronski Susan kiipeää köyden varassa jääkuiluun henkensä uhalla, ajaa lumikissaa ja lentää helikopteria TV-dokumentin kuvaaja Pierren väristessä pelosta, eikä huuda iik edes kuolemanvaarassa.

Amrita ohjaa tottuneella kädellä sukellusvenettä ja pohtii hengenvaarasta pelastuttuaan Sergein kyljessä loikoillessaan oppimaansa:

"Mutta kaiken kaikkiaan, opastettu kävely pohjoisilla napajäillä vahvisti käsitystäni eloonjäämisen kulttuurispesifisyydestä, mietti Amrita ääneen.

- Mikä ei tarkoita sitä, etteivätkö erilaiset sivilisaatiot voisi myös oppia toisiltaan. Niiden pitäisi vain pystyä poimimaan se, mikä on aidosti hyödyllistä."

Sarasvatin hiekkaa on kuin dramatisoidut muistiinpanot mistä tahansa kestävän kehityksen työpajasta.

Radio Yhdessä Seppo Puttosen kirjavieraana (ohjelma kuunneltavissa vielä tovin) Isomäki totesi kirjoittaneensa nyt kaksi romaania ilmastomuutoksesta. Kolmannesta hän ei enää innostu. Utopia kiehtoisi lajityyppinä, mutta "utopiat ovat tylsää luettavaa" ja sitä paitsi historia on osoittanut, että niillä on tapimus ajan mittaan kääntyä itseään vastaan hyvistä aikomuksista huolimatta.

Kirjan asetelma puhuttelee. Kansan uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro vaikuttui kirjasta niin perin juurin, että kirjoitti Kansan uutisiin ja blogiinsa 14.10., että "Sarasvatin hiekkaa on todella pelottava kirja, mutta kuten Risto Isomäki loppusanoissaan toteaa, vielä on aikaa. Siksi eduskunta voisi jättää tuhlaamatta rahat ensi helmikuun perinteiseen kansanedustajien oopperailtaan ja käyttää ne tämän kirjan ostamiseen kaikille kansanedustajille, korkeille virkamiehille ja etujärjestöjen avainhenkilöille.

Kirja olisi myös saatava nopeasti käännetyksi tärkeimmille kielille ja jakoon mahdollisimman laajasti maailmalle. Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa."

Keskustelu ilmaston muutoksesta on kiihkeää, mitä kuvaa esimerkiksi se, että artikkeli ilmaston muutoksesta suomenkielisessä wikipediassa on tänä syksynä ollut kiivaan väittelyn kohteena.

Mitä kirjailija, tiedetoimittaja ja kansalaisaktivisti itse toivoo saavansa aikaan?

"Olen ihan vakavasti huolissani siitä, että me rakennetaan meidän yhteiskunta ihan tarpeettomasti teknologisesti haavoittuvaksi", Isomäki sanoo Seppo Puttosen haastattelussa, "esimerkiksi meidän yhteiskunnan haavoittuvuus sähkön jakelussa tapahtuvista häiriöistä on tällä hetkellä kauhistuttavan suuri". Pitäisikö kansanedustajat velvoittaa lukemaan Sarasvatin hiekkaa? "Olisin iloinen, jos kansanedustajat perehtyisivät kirjaan", Isomäki sanoo Seppo Puttosen ohjelmassa, mutta jatkaa, "Vielä iloisempi olisin, jos suomalaiset, jotka kirjani lukevat, kirjoittaisivat europarlamentaarikolle tai kansanedustajalle, jota ovat äänestäneet, ja kehottaisivat heitä suhtautumaan vakavasti siihen, että rannikoilla sijaitsevien ydinvoimaloiden jäähdytysjärejstelmien putkistot pitäisi suojata erikokoisia tsunameja vastaan".

Se ei ole paljon vaadittu, tämän voin tehdä, tuumaa taviskuluttaja Käpylästä, mutta jää miettimään. Onko tilanne siis jo niin pitkällä, että Maan ystävissäkin vaikuttava Isomäki ei enää edes vaivaudu ehdottamaan, että naiset laittaisivat tukkansa pöyheäksi ilman ponnekaasuja.

Se, jos mikä, on hälyttävää.

Risto Isomäki toimii toimittajana ja kirjoittaa kirjoja, mutta hänen esille nostamistaan teemoista on kuitenkin tosi vähän puhetta valtamediassa.

Sarasvatin hiekkaa on hyvä aihio elokuvakäsikirjoitukseksi. Peter Franzen vain Sergeiksi ja menoksi, tämä tarina on saatava myös englanninkielisten yleisöjen tavoitettaviin.

Toivottavasti myös käännöstyö eri kielille on käynnissä. Ainekset Dan Brownin Da Vinci - koodin tasoiseen kansainväliseen menestykseen ovat ilmassa. Hyvin kerrottu tarina myy aina. Ehkä jopa ihmiskunta pelastuu siinä sivussa.

Rollercoaster at Linnanmäki amusement park kuva: tuija.

This ending year has been a huge learning experience for me as to what tools there are for storytelling and sharing experiences captured on photos, sound clips, videos - the media themselves of course not being the point, but the emotion and information they carry to the receiver.

I have recently begun experimenting with the Nokia N90, which captures pretty decent video. See for instance the experimental "one year from the tsunami" videoblog from Thailand by Katri Makkonen of YLE - in Finnish only, sorry. "If only I had had that with me last year", she said, having been on location, spending her holiday in Thailand when the tsunami hit.

Podcasting has begun to spread modestly in Finland this year - a handful of noncommercial podcasters as well as the first independent commercial one Stara.fi and of course the established public service broadcaster YLE with its selection of 30 plus podcasts.

Google Earth has of course impressed everyone with it's ability to support such a variety of content - and we've only just seen the beginning.

For easy audio capturing there is a fresh innovation in Finland, mprec.com. It only functions with finnish operators' accounts but the functionality is simple enough: you register once via sms sending your email address along. You then make a call to their phone number, speak your message which can be as long as you wish, and moments after you finish, receive the audio you just recorded in your email as an mp3 file. I can imagine endless uses for this. Might there already be something like that live in other countries?

And what about sharing pictures and music tastes. A friend & colleague opened a new world to me by inviting me to try Flickr and Audioscrobbler in January. I was instantly hooked.

My wish for 2006: a modestly enough priced digital pocket camera or cameraphone with built in GPS-metadata tool. I love the way Geobloggers.com (apparently on maintenance/holiday break at the moment) lets me put my favorite snapshots on the map. It is too much of a hassle, however, to do that manually with all the photos. I want that as a standard automatic "one-click" feature, thank you. And while we're at it, I wouldn't mind having the same GPS metadata features on professional AV gear as well. Surely news reporting would greatly be enhanced by the possibility of geographical filtering.

Can't wait to see what's ahead of us around the corner. Any good guesses, anyone?

The Thousand words blog (Tuhat sanaa in Finnish) is a collection of ideas and observations of Tuija Aalto, who lives and works in Helsinki, Finland.

I am employed by YLE the Finnish Broadcasting Company but this is a strictly private blog where everything represents my personal, not my employers views.

I am interested in all kinds of things digital, mainly from the viewpoint of how digital media affects our capabilities in sharing our experiences, communicating and collaborating. I have a strong radio background on air and later in program management, which strongly affects my approach in things.

The marriage of radio & internet is only ten years old but boy have the recent developments in podcasting, for instence, put action in it!

So, enjoy the blog, feel free to comment and do drop me a line at tuija at tuija dot tv whenever you feel like it.

Santa dropped by kuva: tuija.

OK here goes, I cannot resist any longer. From now on there will appear, at irregular intervals, some posts in english in my Thousand words blog. The first one is about the Xmastrees -group I just created in Flickr. Our family has this tradition of inspecting as many Xmas trees as possible while visiting relatives and friends during the holidays. I thought it might be amusing to reach further than anyone's visiting capabilities allow (except Santa's of course, the bugger gets to see everyones's threes)!

This year at my parents' house in Hattula, in the region of Häme, Finland, there's a furry, handsome spruce for a christmas tree, joulukuusi. The simple decoration this year consists of (plastic) apples, cones, little elf figures playing wooden instruments, some gold-coloured strings for a little glitter and a string of electric candles.

This year we added a little drama: along the trunk there climbs a hungry bear chasing the elves up. Will the little elves reach the safety of the top star or perish in the paws of the cruel bear?

So What's your Xmas tree like? Is it about the same every year or do you change styles a lot? Is there a story behind the chosen decorations?

Xmas tree drama kuva: tuija.

Tein Flickriin Xmas trees around the world - ryhmän. Joulukyläilyynhän kuuluu aina kuusen tarkastus. Tänä joulunapa tehdäänkin matka maailman ympäri hypellen puusta toiseen! Liity ryhmään ja jaa kuusesi.

PICT0017 kuva: tuija.

Jos kaikki vain pitäisivät omat joulukukkasensa, säästyisi aika paljon bensaa.

Mutta toisaalta tietysti jäisi toisten joulukuuset katsastamatta. Täällä kotona-kotona on sellainen paksukaisneulasinen tummanvihreä hirmukuusi, että kävijöiden ensireaktio on "onko toi oikea".

Tehtiin pikkusiskon kanssa pöljiä testejä netissä. "Millainen kännykkä olet", Onko pipo tiukalla" (on). Uskontomeemistä ( via Sanat) tuli humanistin paperit.

You fit in with: Humanism Your ideals mostly resemble that of a Humanist. Although you do not have a lot of faith, you are devoted to making this world better, in the short time that you have to live. Humanists do not generally believe in an afterlife, and therefore, are committed to making the world a better place for themselves and future generations. 20% scientific. 80% reason-oriented.

Take this quiz at QuizGalaxy.com

Luin Hämeen sanomista, että Hämeenlinnan kirjastossa viritellään RFID-tageja kirjoihin, jotta tietävät, ovatko oikeassa hyllyssä. Saisipa samanlaiset tägit myös kaikkiin kodin tavaroihin. Uuteen kotiin muuttaessa "kiinnittäisin" joka esineen tiettyyn paikkaan huusollia. Opettaisin sille, että tähän kuulut. Joutuessaan väärään paikkaan esine tietäisi, että sen tulisi pyrkiä oikeen paikkaan. Edelleen, esineessä olisi sisään kudottu joustinkuitu, jota supistellen ja vapauttaen se voisi matona hissukseen hilautua siihen oikeaan paikkaan.
Hiips hiips vain kuuluisi, eivätkä tavarat olisi enää koskaan pitkin lattioita.