Tuhat sanaa

Oxygen Rich, originally uploaded by tuija.

Digitaalinen askartelu saa monia muotoja. Tässä Second Life - virtuaalimaailmassa otetussa ruutukaappauksessa avatarillani Oxygen Richillä on yllään itse tekemäni paidanriepu, jonka kuvioinnin pohjana on itse ottamani valokuva sumuisesta Hesperian puistosta.

En aio jättää päivätyötäni ja ryhtyä kokopäivätoimiseksi virtuaaliompelijaksi, vaikka tiettävästi jotkut sillä jo suolarahoja tienaavatkin (ks. Newsweek 30.7.: ). Mutta mahtaisiko olla tuo väkräämisen ja itse tekemisen mahdollisuus ja viehätys syynä siihen, että Second Lifessa olisi blogitiedon mukaan peräti 43% naiskäyttäjiä?

• Lisää puhetta Second Lifesta ja muista maailmoista Sula Pinta - blogissa ja podcastissa

Laajan yleisön tavoittava nettiradio-ohjelma This Week in Tech ei enää ota vastaan kuuntelijoidensa palautetta ohjelman blogissa (TWiT.tv Goes Read-Only). Leo Laporte vetoaa kommenttien hallinnoimisen hankaluuteen, ja mm. Net@Nite - jaksossa #29 hän tunnustaa, että häntä työlästyttävät tyhjänpäiväiset "plääh ihan tyhmä ohjelma" - kommentit, joita hän ei haluaisi ohjelmansa kohderyhmän joutuvan kahlaamaan läpi.

Olisiko niin, että niin kauan, kuin nettiradio-ohjelma tai blogi säilyy riittävän pienen sisäpiirin omana juttuna, kommenttien laatu pysyy hyvänä vaatimatta sen suurempaa työtä, mutta heti kun yleisö ylittää kriittisen massan, pöljyyden kitkeminen alkaa teettää liikaa töitä? Vapaa kansalaismedia, ml. bloggaajat ja podcastaajat, on perinteisesti moittinut suurten yleisömassojen valtamediaa yleisödialogin vastaisuudesta. Mutta kenties suuret yleisöt ja älykäs, avoin, rakentava dialogi vain ovat mahdoton yhtälö?

Olisiko tekniikasta apua? Entä jos kommentoijansa voisi valita? Varmaan ennemmin tai myöhemmin kaikki blogialustat tukevat blogin lukijoiden lajittelua tunnistettuihin ja luotettuihin vs. tunnistamattomiin ja siksi potentiaalisiin häiriköihin. Silti kommenttien esimoderointi suositussa blogissa saattaa osoittautua liian suureksi vaivaksi. Ei siis ihme, että jotkut päättävät "ulkoistaa" kommentoimisen eli antaa ohjelmansa kuuntelijoiden kokoontua keskustelemaan keskenään minne lystäävät.

Plussaa

• se palkitsee blogin kirjoittajaa, kun lukijat kehittelevät ajatuksia eteenpäin
• hyvät kommentit tekevät blogista kiinnostavamman kaikille osapuolille
• kommenttien lisätekstimassa nostaa hakukoneisiin tarttuvien sanojen määrää, nostaen mainoksia julkaisevan blogin tulopotentiaalia

Miinusta

• spämmikommenttien vastainen taistelu teettää töitä
• tyhjänpäiväiset plääh - kommentit antavat ikävän vaikutelman, niitä pitää poistella jos haluaa varjella ydinlukijakuntansa lukukokemusta
• mahdollisuus, että blogin julkaisijaa jossain vaiheessa aletaan vaatia vastuuseeen blogin kommenteista, vaanii taustalla

• Kerään linkkejä blogimerkintöihin kommentoimisesta del.icio.usissani: http://del.icio.us/Tuija/kommentoiminen

Jaiku - repliikkini Helsingin Sanomien kirja-arvioon Chris Andersonin Long Tail - teoksesta poiki mielenkiintoisen keskustelun siitä, johtaako laaja tai lähes loppumaton valikoima saatavilla olevaa sisältöä ihmisten tyhmistymiseen ja yhteiskunnan ja demokratian romahtamiseen. (Tällaisiakin väitteitä kuulee vakavalla naamalla esitettävän.) Alla joitakin kyseisen jaikukeskusteluketjun kirvoittamia ajatuksiani aiheesta.

Chris Andersonin muotoileman Pitkän hännän teorian keskeinen ajatus on, että digitaalisen myyntiluettelon selaus- ja verkko-ostosmahdollisuus lisää myytävien tuotenimikkeiden määrää ja siten kasvattaa myyjän liiketoiminnan potentiaalia, koska se mahdollistaa uusien ja yllättävienkin löydösten ja ostosten tekemisen.

Fyysisen maailman kaupoissa hyllytila on rajallinen, eikä tuotteiden kaikkia toisiinsa yhdistäviä tekijöitä voi fyysisessä kaupassa osoittaa. Näin ollen asiakas ei koskaan välttämättä joudu kosketuksiin sellaisen tuotteen kanssa, joka ei ole kovin suosittu eikä näyttävästi esillä, mutta joka kuitenkin voisi kiinnostaa häntä paljon.

Kaupoissa tuotteiden löytymistä edesauttaa luokittelu. Lainatakseni David Weinbergeria: mihin kategoriaan kuuluu sotahistoriallinen keittokirja? Sodankäynti, logistiikka, keittotaito, historia - ja kenties vielä muutama muukin luokka, jotka eivät tätä kirjoittaessa tule mieleen. Digitaalisessa kirjakaupassa teos voidaan luokitella näihin kaikkiin, mutta oikeassa kirjakaupassa menisivät paikat sekaisin, jos kaupassa olevista yhdeksästä niteestä vaikkapa kolme kappaletta olisi yhdessä kaupan nurkassa, kolme toisessa hyllyssä ja loput kolme kolmannessa. Epäjärjestelmällisenä ja luokittelukyvyttömänä kansalaisena uskon lujasti Weinbergerin teesiin "Everything is miscellanious".

Pitkän hännän teoriaan voi liittyä myös helposti arvovärittyvä keskustelu yleistiedon ja yleissivistyksen suhteesta erikoistietoon ja erikoissivistykseen. Missä pisteessä yhteiskunta romahtaa, kun kaikilla tiedossa olevien tosiseikkojen määrä pienenee sen kustannuksella, että jokainen kansalainen uppoutuu yhä syvemmälle omalle kiinnostuksensa sektorille?

Joukkoviestintään sovellettuna pitkän hännän teoria tarkoittaisi sitä, että valtavat määrät ihmisiä kuluttavat joitakin suosituimpia mediasisältöjä (L-käyrän huippu), minkä jälkeen valtavat, käytännössä rajattomat määrät erilaisia, eri lähtökohdista tuotettuja niin ammattimaisia ja kaupallisia kuin amatöörimäisiä ja epäkaupallisia mediasisältöjä kiinnostaisivat vain kourallista ihmisiä kukin. Yhteisten mediakokemusten määrä olisi vähempi, minkä ohella kaikilla olisi omia henkilökohtaisia mediakokemuksia, joita muilla ei itsestäänselvästi olisi. Voidakseen keskustella näistäkin sisällöistä kaverin kanssa, olisi ensin vinkattava sisällöstä kaverille ja saatava tämänkin lukemaan / kuuntelemaan / katsomaan se. Näinhän edistyneet verkkomedian käyttäjät jo toimivat, minkä ymmärtäminen on joillekin edellisten vuosikymmenten mediakulutuksen logiikkaan juuttuneille vaikeaa.

Jotkut näkevät uhkakuvia siinä, että perinteinen massamedia alkaisi antaa ihmisten itse määritellä, mistä niiden kattamista aihepiireistä asiakkaat haluavat lukea / kuunnella / katsella. Nythän joukkoviestimet luovat meille arkeen agendaa pyrkimällä uutisoimaan sen, mitä "kaikkien pitaisi tietää" ja mitä suuret tai valitut pienemmät yleisöt mahdollisesti haluaisivat tietää. Usein arvaus osuu oikeaan: lehtien etusivuilla ja uutislähetyksissä on usein hyvin monia ihmisiä kiinnostavia ja yleisesti ottaen merkityksellisiä asioita.

Joukkoviestimien yleisösuhde nakertuu pikku hiljaa, mutta yleisökadosta on vielä liian aikaista puhua. Se ei silti tarkoita, etteikö joukkoviestimien kannattaisi kehittää palvelujaan uusien yleisöjen odottamalle laatutasolle.

Joukkoviestinten roolista keskusteltaessa ja räätälöinnistä puhuttaessa keskitytään usein ääripäihin: joko kaikki on räätälöitävää tai mikään ei ole räätälöitävää. Kuvasta tulee näin kovin mustavalkokoinen.

Nytkin joukkoviestimet keräävät palstantilkkeeksi tai lähetysajan täytteeksi mitä ihmeellisempää triviaa. Yksikään toimitussihteeri tai makasiiniohjelman tuottaja ei voi kirkkain silmin väittää mitään näitä "mies kosi strutsia" - palstanpäitä yleisesti merkittäviksi. Jos joukkoviestimet pystyisivät näppärästi ja kustannustehokkaasti tarjoamaan osittaista sisältöjen räätälöintiä nykyversioissaan, ne olisivat enemmän kuin iloisia voidessaan antaa yleisöjensä itse määrätä, minkä sortin tietoa niille taittopaloina tyrkätään. Mutta kun eivät voi; sellaista filtteritoteutusta ei vielä joukkoviestimien tuotanto- ja julkaisujärjestelmissä ole käytössä, vaan jonkun toimituksessa täytyy nekin sisällöt valita, toimittaa ja taittaa.

Verkkomedia tulee valikoivan mediakuluttajan avuksi toisesta ääripäästä tarjoten kaiken räätälöitäväksi. Halutessaan oman editionsa modulaarista tyrkkymediaa joutuu kokoamaan sisältöpakettinsa itse rss-aggregaattoriinsa, Google Readeriinsa tai Amppariinsa. Minusta olisi hienoa saada joltakin toimituksellisesti arvostamaltani mediatalolta käyttööni yllä kuvaamani kaltainen puolitiehen tuleva ratkaisu, jossa toimitus taittaisi framille tärkeimmät yleisuutiset ja siinä rinnalla näkisin itse filtteröimääni sisältöä niin paljon kuin itse haluaisin. Miltäköhän suunnalta olisi lupa tällaista hybridipalvelua ensimmäisenä odotella? Älkää ehdottako Diggiä.

• Lue myös: Skip - nappula on parasta radiossa 2020

Salakavalat metatiedot vaanivat vuotajaa, originally uploaded by tuija.

Posti toi eilen Amazonista kauan sitten ennakkotilatun Potterin. Tuossa se nyt olisi, ulottuvilla, mutta pitkitän aloittamisen nautintoa.

Luin jostain, että Potterin nettiin aukeama aukeamalta valokuvanneen jäljille päästäisi kuvatiedostoon unohtuneen EXIF-tiedon sisältämän kameran sarjanumeron avulla. Hah, tyhmyydestä sakotetaan jos näin on. Hyvä muistaa myös potentiaalisten salaisten asiakirjojen vuotajien, että erilaiset dokumenttitiedostot sisältävät yhtä ja toista metatietoa, värikopiokonekin saattaa liittää kuvaan mukaan kopion jäljittämisessä auttavia tietoja, joita ei äkkiarvaamaton tulisi ajatelleeksi.

Lisäys: näköjään sarjanumeron jäljittäminen edellyttää, että kameran ostaja on joko rekisteröinyt ostoksensa valmistajan asiakastietokantaan tai käyttänyt laitetta huollossa.

Kurt Hansonin toimittama Radio & Internet - uutiskirje seuraa kiivasta vääntöä USA:n nettiradioiden musiikin esityskorvauksen tasosta ja käytön teknisistä edellytyksistä. Eiliselle päivätyssä artikkelissa lainataan neuvottelujen musiikkiteollisuutta edustavan SoundExchangen puhemiestä Richard Adelia, jonka mukaan DRM ei olisi edellytys sopimuksen syntymiselle, vaan tekninen ratkaisu nettiradion lähetysvirran kopioimisen ehkäisemiseksi voisi olla jotakin muutakin, vaikkapa biisien metatietojen tahallinen sotkeminen tai striimaus huonommalla äänenlaadulla. Joka tapauksessa ratkaisun tulisi olla kustannustehokas ja kuluttajien hyväksymä.

Kurt Hanson muistuttaa artikkelissaan, että DMCA:ssa määriteltyyn tekijänoikeussuojaan liittyvä käsite fair use kattaa nettiradioiden ajansiirron - sen, että kuluttajalla on oikeus taltioida lähetysvirrasta haluamiaan ohjelmia myöhemmin kuunneltavakseen. Sen sijaan nettiradioiden lähetysvirran purkamista henkilökohtaisiksi musiikkikirjastoiksi vastustavat niin musiikkiteollisuus kuin nettiradioyrittäjätkin - lääkkeet tämän ehkäisemiseksi vain ovat osapuolilla olleet erilaiset.

Editing Appearance, originally uploaded by tuija.

Yoen poistuttua kuvioista viikoksi Okinawalle sukeltamaan päätin olla omatoiminen ja viimein hankkia Oxygen Rich - nimiselle Second Lifen hahmolleni oletusnahkaa tyylikkäämmän ihon. Kävin ostoksilla SLBoutique.com - verkkokaupassa (tiistaista alkaen "Shop OnRez") ihan selaimen kautta, koska oma liikkumiseni Second Lifessa ei ole vielä niin sujuvaa, että pystyisin löytämään haluamani 3D-kauppapaikoista. Nytkin SL-maailman puolella haastetta tuotti ihan riittävästi löytää putiikin pankkiautomaatti Sheep Island - saarelta ja tallettaa sinne tililtä riittävästi rahaa ostoksieni maksamiseen.

En ole hyvä lukemaan käyttöohjeita, vaan opettelen asioita mieluiten niin, että joku neuvoo vieressä. Tämäniltaisella ostosreissulla jouduin siis kirkkaasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, mutta sitä parempi mieli kun lopulta sain asiani toimitettua.

Jos avatarin säätäminen kiinnostaa enemmän, kannattaa kuunnella Sula Pinta Kädestä Pitäen Extra: Tukka Hyvin?.

Sula Pinta - podcastimme median uusista ulottuvuuksista on nyt ilmestynyt viisi viikkoa, viisi varsinaista podcast - jaksoa ja niiden lomassa toinen mokoma bonusraitoja. Niistä suosittelen aivan erityisesti tuoreinta, jossa Åbo Akademin tutkija Kim Holmberg kertoo ensi kokemuksistaan etäopiskelukurssien järjestämisestä virtuaalimaailmassa. Podcast-jaksoja ei tarvitse kuunnella järjestyksessä, jokaisessa on varsin perinpohjaiset linkit ja muistiinpanot ja jaksot toimivat itsenäisinä kokokaisuuksina.

Olen viime päivinä lueskellut Second Life - the official guide - käsikirjaa saadakseni yleiskuvan kyseisen virtuaalimaailman ulottuvuuksista. Mielenkiintoinen opus taustoittaa Linden Labin tavoitteita ja toimii hyvänä esittelynä SL:n avainhahmoihin ja taustoihin.

Sula Pinta podcastin viidennessä jaksossa (Virtuaaliraha ei haise) keskustelemme Yoen kanssa rahan ja talouden merkityksestä erilaisissa moninpelattavissa online - peleissä, tai muissa maailmoissa, niinkuin meillä Sula Pinta - blogissa yleisluontoisesti sanotaan.

Alkuperäinen tavoitteeni projektin ryhtymiselle oli saada pontta virtuaalimaailmoihin perehtymiseen niin teorian kuin käytännön tasolla, ja se tuntuu hyvin onnistuvan. Yhdessä oppii enemmän, ja on sitä paitsi kivempaa.

Seuraava jakso Sula Pinta podcastia ilmestyy elokuun ensimmäisenä lauantaina, ja suuri yleisökeskustelujakso on suunniteltu lauantaille 18.8. Jos siihen osallistuminen skypeitse kiinnostaa, kannattaa ilmoittautua joko blogissa tai jommalle kummalle meistä sähköpostitse.

WC ja internet, originally uploaded by tuija.

WC, netti, kahvia ja menovettä - siinäpä ne olennaisimmat, mitä tien päällä kaipaa. Linnatuuli, Janakkala.

Pete Cashmore Mashable.comista ja Darren Rowse Problogger.netistä myöntävät, että bloggaaja ei paljon nuku. Varsinkin jos tulee tehtyä töitä kotoa, se vie mukanaan, lukuisille eri saiteille julkaiseva Rowse tunnustaa.

Business Week esittelee 14 blogia, joista tuli kirjoittajilleen päivätyö tai jopa menestyvä bisnes: Bloggers Bring in the Big Bucks. Tarinat siitä, miten bloggaamisella hankitaan työpaikka (Blogger Goes Big Time with NY Times Gig), ovat kuitenkin harvinaisia verrattuna siihen kaikkialla kiehuvaan pohdintaan, miten sosiaalisella medialla ja uudella internetillä oikeasti voi tienata.

kim holmberg, originally uploaded by tuija.

Julkaisin juuri Sula Pinta - podcast - syötteeseen (XML / iTunes) tämän viikon bonusjakson, informaatiotieteen tutkija Kim Holmbergin haastattelun. Abo Akademi on tiettävästi ainoa akateeminen instituutio Suomessa, joka on järjestänyt opetusta Second Life - virtuaalimaailmassa.

Ehdottomasti tärkein ainesosa opetustilannetta Holmbergin mukaan on ääni, jonka hän kytki virtuaaliluokkaan Shoutcast-palvelun suoratoistolinkkinä. Opetustilanteessa vuorovaikutus ja ryhmätyöt sujuivat virtuaalimaailman omilla chat - toiminnoilla.

Mikäli kokemukset etäopetuksesta avatareille kiinnostavat, kannattaa kuunnella Yoen johdattelema Holmbergin haastattelu. Vinkatkaa ihmeessä eteenpäin myös tuntemillenne opetusteknologiasta kiinnostuneille, olisi hienoa saada teemasta keskustelua syntymään Sula Pinta - blogissa.

Kaj Häggman promosi Widsetsiä viime kuussa Next Web - messuilla TV4B:n videohaastattelussa. Bisnesmallista Häggman kertoo, että palvelu on nyt kasvuvaiheessa ja jatkossa rahaa on tarkoitus tehdä mobiilimarkkinoinnilla. Vuosi sitten lanseerattu palvelu ylitti miljoonan asiakkaan rajan toukokuussa.

Palvelu tarjoaakin monenlaisiin luureihin (noin 300 tuettua puhelinmallia jos kuulin oikein) näppärän tavan tilata erilaisia fiidejä taskuun. Esimerkiksi nyt suuressa huudossa olevasta Jaikusta on olemassa Widsetti: widsets.com/widgets?publicwidgetid=W2408.

Antti Ellosen jaikurepliikistä kirposi muuten kiinnostava keskustelu syötteiden roolista tulevaisuuden verkkopalvelujen menestystekijänä, ketjussa mukana tämänkin blogin kommentoijina tavattua väkeä, Jere, Suviko, Erkka, ja Kari A. Hintikka.

Syötteiden tekijöille Widsets tarjoaa hieman tilastotietoa: sen mukaan esimerkiksi tämän Tuhat sanaa - blogin Widsetin olisi koskaan poiminut 284 käyttäjää ja parhaillaan käyttäisi 211. Huhuu, haluaako joku ilmoittautua?

Väsäsin Sula Pinta - blogistakin Widsetin. Nappaa se tästä: widsets.com/widgets?publicwidgetid=W2722.