Avoimuuden aakkoset-sarjan viimeinen osa, A-G.
A: Aktiivinen avoimuus on omiaan edistämään organisaation oppimista. Organisaatio, jonka jäsenet ovat medialuku- ja kirjoitustaitoisia, on ketterämpi muuttumaan ajan vaatimusten mukana.

- B: Beta. Palvelu julkaistaan asiakkaalle keskeneräisenä, jotta saadaan palautetta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Vuoden 2012 aikana esimerkiksi netti-TV:t Ruutu.fi ja Yle Areena sekä kirjastopalvelu HelMet-kirjasto uudistuivat beta-lanseerauksen kautta.
- C: Crowdsourcing on talkoot netissä.
- D: Data on avoimena innovaatioiden polttoainetta. Apps4Finland-kilpailun yleisöäänestys on alkanut.
- E: Esineiden internetissä koneet viestivät keskenään. Kehityksen kärjet ovat terveys- ja hyvinvointiteknologian sekä teollisuuden alueella.
- F: Facebook. Arkinen yhteydenpidon väline, ja keino tehdä itsestäsi immateriaalinen. Aikajana esiteltiin kehittäjäyhteisölle viime syksynä Facebookin kehittäjäkonferenssissa.
- G: Google Plus on jakamista piireille.
Avoimuuden aakkoset -sarjassa aiemmin julkaistut osat: H-N; O-U, V-Ö.
Kirja Kuinka olla avoin - työelämän uudet viestintätaidot on ilmestynyt ja saatavilla painettuja ja e-kirjana. Tekijän tapaat Helsingin kirjamessuilla Finnlecturan osastolla.