"Jokaisella yhtiöllä tulisi olla Dellin Ideastormin kaltainen yhteistyöalusta", sanoi Wikinomics - kirjan kirjoittaja Anthony Williams puhuessaan yleisölle eilen Sitran tilaisuudessa Pirkka Aunolan Jaikussa tekemien muistiinpanojen mukaan. Mikä tämä Ideastorm sitten on?
Vuonna 1984 Michael Dellillä oli omaperäinen idea: ohitetaan jälleenmyyjä ja myydään räätälöityjä tietokoneita suoraan asiakkaalle. Näin syntyi Dell Inc. Reilu pari vuosikymmentä myöhemmin yhtiö uskoo yhä siihen, että paras tapa ymmärtää ja palvella asiakkaita on kuunnella heitä ja keskustella heidän kanssaan suoraan. Tällainen tarina kerrotaan Dell Ideastorm - sivun taustatiedoissa. Nykyiset asiakkaat halutaan tavoittaa Digg.com -tyylisellä sivustolla, jonne voi kirjoittaa oman yhtiön toimintaa tai tuotteita koskevan kehitysideansa. Ideat kilpailevat huomiosta etusivulla ja pääsystä toteutukseen. Tätä kirjoittaessa sivuston laskuri kertoo, että Ideastormiin on kirjattu 8965 ideaa, joita on kannatettu yhteensä 616728 kertaa ja joihin on annettu 69579 kommenttia. Ideoiden statusta seurataan tarkasti. Esitetty ja kirjattu idea voi olla arvioitavana, arvioitu, työn alla, tulossa pian, toteutettu tai osittain toteutettu.
Blogeissa delliläiset kertovat tuotelanseerauksista ja keskustelevat sidosryhmiensä kanssa. Viime sunnuntaina pääbloggaja Lionel Menchaca teki yhteenvetoa siitä, mitä kahden vuoden aikana sosiaalisen median avulla on opittu ja mitä on jatkossa luvassa (The Future of Dell in Social Media):
Kari A. Hintikka arvioi Don Tapscottin ja Anthony D. Williamsin teoksen Wikinomics: How Mass Collaboration Changes Everything viime syksynä. Pähkinänkuoressa: "Teos käy läpi runsaiden casejen ja haastattelujen kautta, miten hierarkinen ja suljettu sekä henkistä pääomaansa pihtaileva organisaatio on kuoleva taidemuoto ja miten menestyjät avaavat pääomansa, ulkoistavat R & D:nsä ja kehittävät joukkoälyn kanssa innovaatioita.". Hintikan selvitys osallistumistaloudesta muuten ilmestyi pari viikkoa sitten Tieken julkaisusarjassa: Johdatus osallistumistalouteen - internetin uusia taloudellisia toimintaympäristöjä.
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti