Tuhat sanaa

Jos olisin menossa haastateltavaksi ja yhtään miettisin haastattelun käytön muotoja, tallentaisin itsekin haastattelun ihan varmasti. Ja haastattelun antamisen ehto olisi selkeästi se, että jutun ilmestyttyä julkaisisin tallenteen kokonaisuudessaan, jos näkisin siihen aihetta.

Eettis-laillisestihan se on täysin ok, että haastateltava nauhoittaa haastattelun.

Reilua minusta olisi, jos sitä ei julkaista ainakaan kauheasti ennen jutun julkaisemista.

Sitten kun (etenkin sähköisten) toimittajien sanotaan toisinaan pistävän haastateltavansa näyttämään tyhmiltä pätkimällä haastatteluja, niin siinähän sitä vasta idiootilta kuulostaa, kun laittaa kaikki änkytykset ja epäkysymykset ja hiljaisuudet ja nenänkaivuut ja muut väärinkäsitykset kuultaville. (Tämä ei nyt tietenkään liity suoraan aiheeseen, mutta tulipa mieleen.)

Viimeisin haastattelutilanne, jossa olen itse ollut haastateltavan roolissa, oli kiintoisa 90 minuutin keskustelu, mutta niin polveileva ja tankkaava, ettei sitä raakaversiona kuuntelisi erkkikään :) (Toimittaja ei osannut juttua kirjoittaessaan sanoa, missä lehden numerossa se on tulossa ulos joten ei siitä eikä aiheesta sen enempää tässä yhteydessä). Mutta jatkossa taidan ihan huvin vuoksi ja lifebloggauksen hengessä taltioida pikku mp3-soittimelle vastaavat tilanteet, jos vielä kohdalle sattuu. Ihan niin tiukkana en olisi kuin Kari, että nauhoittamista nyt haastattelun ehtona pitäisin kuitenkaan. Ja käyttötarkoitus olisi kenties enemmänkin "muistoksi" kuin julkaistavaksi.

Tai, hm, nyt kun ajattelen, niin onhan tämän blogin kyljessäkin podcast - entä jos sitä julkaisisikin toimittajan luvalla oman edition haastattelusta sitten itse omassa ääniohjelmassaan? Kiehtova mahdollisuus, joskaan ei juuri nyt ajankohtainen.

OlliS, voin kuvitella että kirjoittavan toimittajan roolista ajateltuna sellainen tilanne kyllä voisi vähän ujostuttaa että haastateltava sanoisi ehkä julkaisevansa haastattelunauhoituksen: haastattelu on tiedonhankintatilanne eivätkä toimittajan hapuilevat kysymykset ja oman tietämättömyyden tunnustaminen välttämättä imartele ulkopuolisen korvissa. TV- ja radiotoimittajilla, jotka tekevät nauhalle, on se ylellisyys, että voivat jälkiäänittää omat kysmyksensä takeltelemattoman fiksuiksi ja filmaattisiksi. En väitä että näin systemaattisesti tehdään, mutta aina voitaisi. Ja lehtijuttuun toimittaja voi kirjoittaa itsensä niin tietäväiseksi kuin kehtaa.

Tuomo, eikö kuitenkin voi olla moniakin syitä suostua haastatteluun vaikka epäilee, että saattaa tulla toispuoleisesti esitetyksi - halu tulla kuulluksi jossakin kiistanalaisessa aiheessa esimerkiksi voi olla hyvinkin vahva.

Tuomo, siitä olen kanssasi visusti samaa mieltä että journalisti palvelee omaa yleisöään, ei haastateltavaa.

Toimittaja on perinteisesti voinut vedota kansan tiedon tarpeeseen. Kansalaisten tehtäviinsä valitsemilla poliitikoilla on intressi ja virkamiehillä suorastaan velvollisuus olla tällä tavalla tiedotusvälineiden käytössä, muilla asiantuntijoilla ei. Tällöin voi ajatella, että haastateltava antaa omaa aikaansa ja ajatuksiaan toisen käyttöön - kaupallisen tiedotusvälineen kyseessä ollen auttaa siis osaltaan kyseisen firman rahantekopyrkimyksissä. Olemme tottuneet ajattelemaan, että toimittajalle vastataan, kun toimittaja kysyy, pyyteettömästi ja omalle kohdalle osuneesta huomiosta onnellisena. Mutta nyt kun käytännössä on vähällä vaivalla mahdollista hyödyntää oma "aineeton omaisuutensa" eli omat haastattelulausuntonsa, myös itse, kysyn vaan, olisiko se niin kamalaa? Itsekästä?

Näin on. Olisi siinä kyräilemistä, mun nauhuri vastaan sun nauhuri - asetelmassa.

Minusta on kiinnostavaa nähdä lähivuosina, alkavatko haastateltavat enempi käyttäytyä tuolleen 'erkkamaisesti' eli huvikseen dokumentoida kohdalle osunut julkisuuden valokeila ihan vain siitä ilosta että se on mahdollista.

Tulipa mieleen, että kuinka paljon julkaistu juttu poikkeaa Filmihullujen saamasta ensiversiosta? Näemmekö nyt kaiken sen, mistä he tuohtuivat?

Minusta on hauskaa dokumentoida (!?!). Olen ottamassa tavaksi nauhoitella erityisesti työhön liittyvät haastattelut ja ennalta valmistellut puheenvuorot itselleni talteen. Eihän niitä tietenkään montaa niitä äänityksiä kerry, mutta niistä esim. kuulee miltä se oma puhuminen kuulostaa ja miettiä sitten voisiko jotenkin alkaa kuulostamaan vähemmän hoopolta, äänityksiä voi ehkä jälkeenpäin käyttää johonkin muuhunkin. Niistä voi tietenkin myös tutkia mitä osia toimittaja poimii ja esittää sitten todistusaineistonakin esim. vinoileville tai ahdisteleville kollegoille, pomoille, tuttaville ym. jos tarpeen on.

Mitä kyselemiseen tulee, niin minulle soitti juuri eilenaamuna joku kanavapaketin myyjä. Kuuntelin myyjän jutut, ja vastasin ettei minulla ole televisiota eikä ole tulossa mutta kiitos tarjouksesta. Kiitokseni ei kuitenkaan ollut aivan rehellinen, en nimittäin pidä suoramarkkinoinnista.

Kävin vastavuoroisesti kyselemään -kun siinä jo juttusilla oltiin- josko hän itse asuu pääkaupunkiseudulla ja miten on kirjaston palveluiden tuntemisen kanssa ja onkos se kirjastokortti tullut hankittua, että voisin hieman kertoa niistä. Ja mihinkähän ikäryhmään mahtaa herra puhelinmyyjä kuulua, montako ihmistä asuu taloudessa asuu ja niin edelleen. Puhelu loppui lyhyeen. Olin mielestäni ihan asiallinen ;)