Ford aikoo tehdä autosta langattoman laajakaistakeitaan tarjoamalla kojelaudassa liitännän, johon autoilija voi tökätä nettitikun eli mokkulan. Autowifistä pitäisi sitten riittää kaistaa koko perheen surffata.
Fordin tiedotteen mukaan Consumer Electronics Association laskee 77 miljoonaa amerikkalaista aikuista teknologiasta innostuneisiin autoilijoihin. Heistä yli puolet on kiinnostuneita olemaan netissä autoillessaan. Koko väestöstä yli kolmannes sanoo olevansa kiinnostuneita mahdollisuudesta tarkistaa sähköpostit ja käyttää nettiä autossa.
Tähän potentiaaliin Ford vastaa Sync-tuoteperheellään. Näyttävästi CES-kuluttajaelektroniikkamessuilla julkistettu My Ford Touch -palvelu tulee tänä vuonna luksusmalleihin Lincoln MKX ja Ford Edge sekä takavuosien myyntihitti Ford Focukseen. Yhtiön antamien tietojen mukaan langaton laajakaista olisi kojelaudassa enemmistössä Fordin malleista vuoteen 2015 mennessä.
Julkistusvaiheessa mainittuja tuotteita ovat mikrobloggauspalvelut Twitter, nettiradio Pandora (ei kuulu Suomessa) ja on demand - nettiradiopalvelu Stitcher (kuva). Ja lisää tulee: Ford kertoo, kuinka Sync-sovelluksia on ollut mahdollista koodata "jopa kolmessa päivässä".
Sisällöntuottajat saavat lisätä kehityslistoilleen eri puhelinmallien kauppapaikkojen lisäksi vastedes siis myös autovalmistajien järjestelmät.
Aiheesta muualla
Kommentoi