Tuhat sanaa

Viitisenkymmentä sosiaalisen median aktiivia matkustaa 13.1. Helsingistä Ouluun ja takaisin verkostoituakseen ja kehittääkseen yhdessä uusia ideoita.

Innovaatiojunan verkkonäkyvyys on laaja ja tapahtuman digitaalinen jalanjälki kelpaa esimerkiksi monelle tapahtumajärjestäjälle

Tässä päällimmäiset, lisää linkkejä jatkuvasti Deliciousissa

• Laajasti taustoittava ja linkittävä verkkosivu omassa osoitteessaan
  
• Yhdessä suunnittelua Etherpadissa
  
• Ennakkotunnelmia ja väliaikatietoja liikkeellapanijoiden ja matkaan lähtijöiden blogeissa, esim. ja ja esim.
  
• Kanava Qaikussa
  
• Ryhmä Facebookissa
  
• Hashtag-kanavatunniste Twitterissä
  
• Tapahtuman kansio ("Event") videolähetyksille Bambuserissa
  
• Huomiota valtamediassa esim. YLE Oulu ja blogeissa Vierityspalkki.

Kuva:

Sinnikkäille ja intohimoisille journalisteille on vaikeassakin taloustilanteessa töitä. Näin uskovat Anni Lintula ja Meri Valkama toukokuulle päivätyissä Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaan (Ajatus Kirjat, 2009) loppusanoissa.

Moni toimittaja perustelee ammatinvalintaansa joko kirjoittamisen tai maailmanparantamisen vimmalla. Pohjimmiltaan jokainen toimittaja on vaikuttaja. Kaikkia toimittajia yhdistää vastuu luotettavasta tiedonvälityksestä, kriittisestä suhtautumisesta maailmaan ja luotettavuudesta haastateltavia kohtaan, sanovat Valkama ja Lintula, ja tiivistävät, että hyvä toimittaja on intohimoinen, kriittinen ja luotettava.

Intohimo journalismia kohtaan ilmenee korkealle tähtäämisenä: jokainen juttu on pyrittävä tekemään niin kuin se olisi tarkoitus julkaista maan laadukkaimmassa tiedotusvälineessä. Kirjoittajat neuvovat käyttämään harjoitteluun aikaa ja olemaan luovuttamatta. Intohimolle ja ajankäytölle on kuitenkin asetettava rajat - vapaa-aikaa tarvitaan latautumiseen ja uutispaussi antaa tilaa omien havaintojen tekemiseen.

Kriittinen toimittaja kyseenalaistaa haastateltavansa eikä ystävysty lähteidensä kanssa. Hän pyrkii kohentamaan omaa yleissivistystään ja osaa kyseenalaistaa myös oman ajattelunsa. Luotettavuus lunastetaan faktojen tarkistamisella. Lukijan on voitava luottaa siihen, että toimittaja tekee työtään ennakkoluulottomasti ja että jutun tarkoituksena on yleisön palveleminen eikä esimerkiksi oman edun ajaminen.

Lintula ja Valkama aloittavat kirjansa kuvaamalla väyliä, joiden kautta toimittajaksi voi opiskella, mutta muistuttavat, että journalistin työhön liittyvät erityistaidot kuten sananvapauslain, tietojen hankkimista ja käyttämistä koskevat säännöt sekä erilaisten juttutyyppien kirjoittamisen voi opetella itsekin. Kirjassa onkin paljon tekstiä toimittajan asenteesta. Yhtenä rakenteellisena keinona toimivat aakkoslistat.

Toimittaja-asenteen aakkosissa E on epämukavuusalue (uskalla tehdä asioita, joita et osaa tai joiden tekeminen tuntuu hankalalta) ja R riskien ottaminen (riskien ottamiseen liittyy aina mahdollisuus onnistua ja saada aikaan jotain täysin uutta).

Onnistuneen työharjoittelun aikana (E) esittäydytään konsernin muiden toimitusten työntekijöille free-suhteiden solmimiseksi ja kuulostellaan (S) sisäpiiritietoa siitä, millaiselle osaamiselle on kysyntää ja mitä mistäkin maksetaan palkkaa.

Lintula ja Valkama eivät epäröi puhua rahasta. Rahasta puhuminen ei ole noloa, naiset teroittavat. Orjaksi ei pidä ryhtyä ja palkkioista pitää pystyä neuvottelemaan puolensa pitäen. He muistuttavat myös pitämään puolensa tekijänoikeuksien luovuttamisen suhteen - laajasti luovutetuista tekijänoikeuksista on saatava kunnon korvaus.

"Jos kaikki freelancerit kieltäytyisivät surkeista toimeksiannoista, niitä ei enää tarjottaisi. Pidä omalta osaltasi huoli, ettet huononna freelancereiden toimintamahdollisuuksia alalla", kirja vannottaa.

Kirjassa neuvotaan konkreettisin ohjein juttujen myymistä (yhden työpäivän aikaa vienyt juttu kertajulkaisuoikeudella 405 €) ja laskuttamista (jos palkkiota ei kuulu, lähetä muistutuslasku ja lisää viivästyskorko), ideointia, haastattelemista, tiedonhankintaa, jutun kirjoittamista, editointia - koko journalistista prosessia.

Ammattilaisten vinkit antavat kirjalle painoarvoa ja moniäänisyyttä. Joka aiheesta on luvun lopussa urallaan jo kannuksensa hankkineiden journalistien neuvoja noviiseille. Esimerkiksi Kari Haakana neuvoo perustamaan blogin heti, tänään, koska blogia kirjoittamalla oppii verkkotoimittamista käytännössä - mm., miten arvokas asia linkki on. Haakana muistuttaa Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaassa, että blogi on mainos mahdollisille työnantajille ja asiakkaille. Jos pitää blogia omalla nimellään, se takaa, että Google-hakutulosten kärkeen tulee itse tekemä kokonaisuus eikä viisi vuotta sitten kesätoimittajana laadittu katugallup porkkanoiden hinnoista.

Journalisti-lehden haastattelussa kirjoittajat ottavat kantaa journalistien ammattikunnan rakenteeseen.

”Suomessa valmistuu eri viestinnän oppilaitoksista vuosittain noin 1 400 toimittajaa. Uusia työpaikkoja avautuu 200–250, ja tämäkin luku on ajalta ennen lamaa”. "Viestinnän osaajien liikakoulutus tuo alalle massoittain viestinnän ammattilaisia, mikä yksipuolistaa ammattikuntaa." "Toimittajakunnan pitää olla kirjava myös jatkossa. Sen pitää edustaa kaikkia yhteiskunnan kerrostumia,” sanoo Lintula.

Viimeksi suomeksi on toimittajan työn arjesta kirjoitettu näin mukaansatempaavasti ja innostavasti parikymmentä vuotta sitten kun Lauri Kotilaisen Hyvä lehtijuttu ilmestyi. Eloonjäämisoppaan kirjoittajat listaavat useita tuoreita kansainvälisiä journalismin oppaita ja suosittelevat itse muutamia, esimerkiksi William K Zinsserin teosta On Writing Well: The Classic Guide to Writing Nonfiction.

Kotimaisen mediakirjallisuuden viiden kärjessä heillä on Kantolan & Mörän toimittama "Journalismia! Journalismia? (WSOY 1998) ja lähdeluettelosta kannattaa mainita myös Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitoksella viime vuonna julkaistu Jyrki Jyrkiäisen Journalistit muuttuvassa mediassa - tutkimusraportti.

Tämä kirja kannattaa lukea myös hiukan kokeneemman journalistin - kenties se muistuttaa siitä palosta, uteliaisuudesta ja epävarmuudesta, jota oman uransa alussa koki ja auttaa suhtautumaan astetta avuliaammin toimituksen nuorimpiin.

Kasablogi on kerännyt suomalaisten blogien ensimmäisiä kirjoituksia. Tulipa mukava aikamatka. Heti piti koota listaksi omat tallessa olevat avaukset.

Uusin blogialoitukseni YLEn Aikaleimassa osuu viime joulun alle.

Yoen kanssa kirjoittamani Sula Pinta käynnistyi kesällä 2007 otsikolla Sitähän se kaikki on.

Työblogini (aiemmin: Tuija-täällä-hei, nyt Aalto) aloitin 2.9. 2005 mainostamalla YLEn podcast-kokeilua: Kino Kangassalon voi kestotilata ladattavaksi.

Ensimmäinen videoblogimerkintäni YouTubessa esitteli tokiolaisia yliopistotutkijoita kännykän käyttäjinä.

Vierityspalkki aloitti tammikuussa 2006 Asmo Halisen Tervetuloa -toivotuksella. Oma ensimmäinen Vierityspalkki-postaukseni kertoi webcastingin valtaavan alaa.

Tämä blogi alkoi toukokuussa 2005 hello world - hengessä merkinnällä Tuhat kalaa.

Viime päivinä on osunut silmiin useampi kirjoitus, jossa moititaan netin keskustelukulttuuria ja sen puutetta. Lääkkeeksi asiattomuuksiin esitetään omalla nimellä esiintymistä, mutta eipä sekään pahimpia pukareita hidasta.

Kun itse on valikoinut seurattavakseen fiksuja ja ajamistaan asioista myönteisesti innostuneita ihmisiä uusissa muodikkaissa internetpalveluissa, tuntuu tämä internetin kääntöpuoli nuhjuisine, riitaisine keskustelupalstoineen jotenkin omituiselta: miksi kukaan käyttäisi aikaansa sellaiseen? Eivätkö he tiedä paremmasta? Vai osaa käyttäytyä?

Edelläkävijäyrityksissä hyödynnetään jo sosiaalista mediaa. Entäpä lähivuosina näitä käyttämään tulevat laajemmat kansanosat? Mediavälitteinen työpaikan viestintä ei palvele tarkoitustaan, jos sen käyttäjiltä puuttuvat alkeellisimmatkin verkkoviestinnän vuorovaikutustaidot.

Poimintoja:

"-- kaoottisuus vallitsee niin asiantuntijapalstoilla kuin Helsingin Sanomien ja Ylen nettiuutisissa. Ainoa poikkeus ovat ne palstat, joilla kirjoitetaan joko omalla nimellä tai sellaisella nimimerkillä, jonka vaihtaminen on nettipalvelun laadusta johtuen hyvin vaikeaa." (Juha Haataja, Olisinko oma itseni netissä?)

"Verkossa on sietämättömän helppoa viljellä vihapuhetta ja perustaa viharyhmiä." (Timo Aro, Panettelua, solvaamista ja vihapuhetta)

"-- nettihäiriköillä, jotka kutsuvat itseään nettikeskustelijoiksi, on hirvittävä vallanhalu. He eivät hyväksy omista ajatuksistaan poikkeavia ajatuksia. Niinpä he päätyvät solvaamiseen ja herjaamiseen." (Pekka Siikala, Nettikeskusteluista kehittynyt sairas ilmiö - ja tauti pahenee)

Niitä, jotka etsivät mieltä ylentävämpiä keskusteluympäristöjä, Janne Saarikko neuvoo Qaikuun:

"Jos järjetön roskakirjoittelu kyllästyttää, suosittelen lämpimästi näitä vaihtoehtopalveluita, joissa käyttäydytään." -- "Erittäin hyvä yleinen keskustelualusta on suomalainen Qaiku, joka kerää kasvavissa määrin mukaan ihmisiä, joiden kanssa voi käydä älykästä keskustelua, suomeksi. "

Katso myös aiemmin Tuhat sanaa -blogissa:

• Keskustelu verkossa - kenen luvalla, millä ehdoilla?
• Kenen vastuulla kansalaiskeskustelu?

Saitti näytti päällisin puolin olevan jonkinlainen kuluttajajulkaisu. Consumer NEWS WEEKLY luki otsikkopalkissa.

Juttusarjan teema näytti olevan laman hyödyntäminen edullisten tuotteiden saamiseksi. "Exploiting The Recession - A Mom's Trick to Whiter Teeth" artikkeli kertoi näppärän tavan käyttää peräkkäin kahta eri hampaiden valkaisutuotetta ihmeellisen onnistuneen tuloksen saamiseksi. Artikkelissa vinkin antava kuluttaja, "tavallinen äiti", oli sattumalta keksinyt tavan käyttää lähes ilmaisia näytteitä loistavan lopputuloksen saamiseen.

En ensi vilkaisulla pannut merkille sivuston osoitetta www.karensteeth.com, jonka olisi pitänyt tietenkin heti hälyttää kelloja - harvemmimpa nettilehti hankkii oman verkkotunnuksen yksittäiselle artikkelille.

Kun olin sulkemassa sivua, ponnahdusikkuna kysyi, enkö olekaan vakuuttunut tarjouksen loistavuudesta. Vasta silloin soivat hälytyskellot - eihän kuluttajalehti noin myy, eikä mikään asiallinen saitti mainosta noin aggressiivisesti.

Verkkotunnuksen haltijan selvittäminen ei onnistunut - www.whois.net/ - palvelun tietojen mukaan karensteeth.com - domainin omistaja on merkinnyt tietonsa yksityiseksi. Melko epäilyttävää. Asiallisen verkkosivun intressissä yleensä on avoimesti näyttää julkaisijan tiedot yhteystietoineen.

Wafflesatnoon-blogi listaa sivuston muutaman kymmenen samankaltaisen hampaidenvalkaisuhuijauksen joukossa.

Huijaus perustuu siihen, että kuluttaja antaa luottokorttinumeronsa vähäisiä postikuluja varten, minkä jälkeen häneltä veloitetaankin ilman selityksiä paljon suurempia summia.