Tuhat sanaa

Päättyvällä viikolla olen ahkeroinut erinäisissä ääni- ja kuvaohjelmissa, joista linkit talteen myös tänne.

YLE Areenassa on katsottavissa tällä viikolla vetämäni suora keskusteluohjelma sosiaalisen median strategioista. (Samasta sarjasta muista myös aiemmin syksyllä lähetetty internetin tietovirrat-webinaari).

Areenan webinaarit-sarjasta kannattaa noteerata myös RTTL:n viime kuussa järjestämän Kuka pelastaisi journalismin -seminaari (kolmessa osassa) ja erityisesti sen Charlie "Supermedia" Beckettin osuus, osa 2/3.

Viime aikoina olen testaillut suoria mobiilivideolähetyksiä ruotsalaisella Bambuser-ohjelmalla. Vallan kokeilemisen väärti palvelu, peittoaa Qikin siinä että se mahdollistaa videolähetyksen omalta koneelta myös webkameralla samaan kanavaan. Kun asetat hälytykset videolähetyksen alkamisesta Twitteriisi ja Facebook-profiiliisi, voit saada jopa yleisöä suoraan lähetykseen kuten minä tiistaina Journalistiliiton koulutusasiamies Jarmo Häkkistä jututtaessani. Vinkeää!

Liikkuvista kuvista ääniohjelmiin: ellet ole jo tilaaja, pane ihmeessä Sula Pinta -nettiradio-ohjelman podcast-syöte (feeds.feedburner.com/sulapinta) tilaukseen. Kahdessa viime jaksossa olemme Yoen kanssa pähkäilleet tosiaikaisen webin kiihtyvien tietovirtojen vaikutuksia kaikkeen viestintään. (#47 Tosiaikaweb MP3 kesto 53 min ja #48 Takinkääntäjät MP3 kesto 61 min).

Verkostoituminen kuuluu yhä useamman tietotyöläisen työnkuvaan. Verkkoviestintä ja läsnäolo sosiaalisen median areenoilla on sisällön julkaisemista - olipa se muodoltaan lyhytviesti Facebookissa tai Twitterissä tai kokonainen ohjelma kuten vlogasiinin tai podcastin jakso. Sosiaalisen median sisällöt ja uudenlainen online-viihde voivat muistuttaa muodoltaan journalismia ilman että niitä on tarkoitettu journalistisessa viitekehyksessä vastaanottettaviksi.

Journalistin ohjeet on kelpo työkalu journalistis-henkiselle sisällön tekijälle. Mutta entä viihde tai muu tavoitteiltaan kaupallinen julkaisutoiminta? Millä tavoin tällaisten sisältöjen tuottajien tulisi kertoa itsestään ja tekemisen puitteista ansaitakseen yleisöjensä luottamuksen?

Digitytöt -online-shown perustaja ja ruutukasvo, Zipipop -digimediayrityksen toimitusjohtaja Helene Auramo pohtii, voisiko uuden ajan verkkojulkaisijoille laatia jonkin tiiviin ja selkeän ohjeistuksen, jota halukkaat voisivat noudattaa.

Viestintäyrittäjä Mari Koistinen kokee, että bloggaajan roolissa ei ole yhtä selkeitä pelisääntöjä markkinointiviestinnän kanssa elämiseen kuin toimittajana. Hän vastaa mm. Kulutusjuhla -blogista muutaman muun verkkojulkaisun ohella, ylläpitää työkseen S-ryhmälle verkkopalstaa kirjoittaa lehtijuttuja mm. Helsingin Sanomille.

Video on kuvattu Nokialta lainassa olevalla N97 -laitteella.

Auramo ja Koistinen istahtivat kahvikupin ääreen tänään pohtimaan listan mahdollista sisältöä. Keskustelussa hahmoteltiin läpinäkyvyyttä tavoittelevan verkkojulkaisijan nyrkkisääntöihin ainakin seuraavaa

• Kerro blogissasi avoimesti, millaisesta julkaisusta on kyse; mitkä ovat tavoitteesi ja julkaisun luotettavuuden arvioimisessa relevantit sidonnaisuutesi
• Vaikka saisit jotain tuotetta tai palvelua ilmaiseksi, sinun ei tarvitse kirjoittaa siitä blogissasi.
• Jos saat jonkun tuotteen ilmaiseksi ja julkaiset sitä arvion, mainitse, että olet saanut tuotteen.
• Kun arvioit tai suosittelet tuotetta, perusta mielipiteesi omaan kokemukseen.
• Jos olet työ -tai asiakassuhteessa arvioitavan tuotteen tuottajaan tai jälleenmyyjään, kerro se jutun yhteydessä

Millaista avoimuutta itse arvostat seuraamisessai verkkojulkaisuissa? Onko sinun yleensä helppo hahmottaa, kuka on äänessä ja millaiselle tyypille verkosta lukemasi mielipide kuuluu?

Aiheeseen liittyviä linkkejä

• Journalistiliitto: Journalistin ohjeet
• Sedis: Bloggaavan kansalaisjournalistin ohjeet
• Mari Koo: Merkityksellisyyden tarve ja sosiaalisen median markkinointi ja Blogimarkkinointi kompastelee ja pohdituttaa

Kirjoittaja työskentelee YLEssä digitaalisen median kehitystehtävissä, suunnittelee seuraavaa kirjaa sekä kerää aineistoa erilaisia esityksiä varten.

Nina Mikkonen puolusti mielipidettään kotiäitiyden ylivertaisuudesta päivähoitoon nähden YLEn Aamu-TV:n Tyynysota - ohjelmassa niin ponnekkaasti, että ohjelman taltiosta tuli välitön nettihitti. YLEn Elävä arkisto dokumentoi klassikon tuoreeltaan. Videoleike kelpaa opetusmateriaaliksi keskustelun taidosta. Näytteestä käy ilmi, mikä merkitys keskustelun mielekkyydelle on sillä, että kuunnellaan toista, että kunnioitetaan myös vastapuolen mielipidettä ja annetaan sille tilaa. YouTubeen ilmestyi pian englanniksi tekstitetty versio ja lyhyt kommentaari natsikortin lyömisestä pöytään avauspuheenvuorossa.

Videoklippien uudelleenmiksaus kiinnostaa audiovisuaalisen mediakulttuurin asiantuntijaa. Ismo Kiesiläinen kirjoittaa Mediakasvastus.fi - blogissaan, että "Sosiaalisessa mediassa pyörivät videot eivät ole samalla tavalla julkaistuja itsenäisiä teoksia kuin joukkoviestinnän aikakaudella on totuttu ajattelemaan. Videot ovat kontekstisidonnaisia, viittaavia, keskustelevia, joskus kertakäyttöisiä, ilmaan heitettyjä huomioita, fraktioita. " Kiesiläinen toteaa, että Youtube-valtavirtaa edustavat videot, joissa tavalla tai toisella kommentoidaan tai remixataan joukkotiedottavan median tuotantoa ja mainitsee suomalaisena esimerkkinä Salatut elämät -sarjan remixit.

Ajatushautomo Demos UK julkaisi lokakuussa selvityksen nuorten nettivideoista: "Video Republic - a new space for debate and expression dominated by young people." Useammassa Euroopan maassa työpajoja pitämässä kiertäneet tutkijat huomasivat, että nettivideoista on tullut nuorille oma julkisen keskustelun areena, jota käytetään itseilmaisuun ja vaikuttamiseen mielummin kuin perinteisiä median tai politiikan kautta vaikuttamisen kanavia.

Toisaalta tutkijat muistuttivat, että pääsy uusille areenoille ei ole aivan tasa-arvoista vieläkään - kaikilla ei ole mahdollisuutta hankkia käsiinsä videokameroita ja laajakaistayhteyksiä, ei taitoja käyttää sellaisia välineitä vaikka saisikin lainaksi, eikä kykyä tai halua julkiseen itseilmaisuun.

Mediakasvatukselle on tilausta.

Tukholmassa ensi viikolla järjestettävä Nordic Cultural Commons -konferenssi kutsuu bloggaajia, podcastaajia tai ketä tahansa Creative Commons - lisenssille suopeita verkkojulkaisijatahoja uutisoimaan tekijänoikeuksista. Tutkijat antautuvat suomalaisten tiedotusvälineiden ja bloggaajien avuksi videoreportaasien ja haastattelujen tekemiseen etäyhteyden välityksellä. Toimituksen ei siis tarvitse lähettää ketään paikalle Tukholmaan.

Lähtökohtana on ajatus, että moniääninen media on hyvä asia.

- Kokeilemme hajautettua median tuotantoa. Kokeilussa koetetaan löytää uusia tapoja jakaa mediatuotannon kuormittavuutta, kertoo yksi kolmesta paikalla olevasta videopuppetista (yhteydenotot: videopuppets @ gmail.com), tutkija Petri Kola. Hän tekee Taideteollisessa korkeakoulussa väitöstä nettivideotuotannoista.

Ajatuksena on, että tarjoamalla laadukasta valmiiksi kuvattua videomateriaalia ja tarvittaessa vaikka järjestämällä mediakohtaisesti räätälöityjä haastatteluyhteyksiä paikan päältä mahdollisimman moni viestin saataisi uutisoimaan konferenssin aiheista. Edellytys palvelujen käytölle on, että aineisto - videomateriaali ja suunnitteludokumentit - jaetaan muiden kiinnostuneiden käyttöön Creative Commons -lisenssillä ja että mukana olevat tahot suostuvat haastateltaviksi kokemuksistaan tutkimusraporttia varten.

• Kuuntele Petri Kolan haastattelu: MP3 koko kesto 16 min
• Nordic Cultural Commons Tukholmassa 22. ja 23. lokakuuta 2008. Tapahtumassa käsitellään avoimien lisenssimallien vaikutuksia yritysten ja julkisen sektorin toimintaan, sekä kulttuurituotantoon ja kulttuurituotteiden yleiseen käyttöön
• 21.10. järjestetään REVOLUTION OR REFORM - paneeli piratismi-liikkeestä ja tekijänoikeusreformista. Puhujina Richard Falkvinge (Pirate Party), Rasmus Fleischer (Bureau of Piracy), Peter Sunde (Piratebay), Karl Sigfrid (Moderaterna), John Buckman, (Magnatune.com) ja Tere Vadén (Tampereen yliopisto)
• Konferenssin järjestää Helsinki Institute for Information Technology yhteistyössä Pohjoismainen kulttuurirahasto, Suomen tekijänoikeusinstituutti, P2P-FUSION projektin ja Finnish Centre for Open Source Solutions (COSS) kanssa
• Paneelin ja konferenssin taltiointi ja dokumentointi hajautettuna tuotantona on osa P2P-FUSION tutkimus- ja kehitysprojektia (http://p2p-fusion.org). Projektin päätavoite on rakentaa uudenlainen vertaisverkkoon pohjautuva mediatuotannon ja -jakelun järjestelmä nimeltään Fusion, joka soveltuu niin pienten yhteisöjen julkaisutoimintaan kuin median massajakeluun. P2P-FUSION kuuluu EU:n Information Society Technologies -ohjelmaan

Allvoices.com on uutispalvelu, joka kokoaa valtamedian julkaisemia uutisjuttuja ja samoja asiasanoja sisältäviä blogimerkintöjä ja nettivideoita selattavaksi aiheen, niissä esiintyvien ihmisten nimien tai paikan perusteella. Palvelun näyttävin piirre ensi näkemältä onkin Googlen karttapalvelun päältä selattava uutisnäkymä.

"Aikana, jona perinteiset mediayhtiöt supistavat rankasti toimintaansa, tarve kansalaisten omalle raportoinnille on suurempi kuin koskaan. Uskomme, että malli, joka yhdistää käyttäjien tuottaman sisällön ammattilaisten ylläpitämiin uutislähteisiin, luo ensimmäisen todellisen ihmisten median", sanoo Allvoicesin perustaja ja toimitusjohtaja Amra Tareen Helsingin Sanomissa (Raja ammattitoimittajan ja kansalaisjournalistin välillä hämärtyy verkossa).

Allvoices sanoo olevansa "ensimmäinen avoin mediasivusto, jolle kuka tahansa voi raportoida mistä tahansa". Toimitusjohtaja itse näyttää, että kynnys ei ole korkea (käännös minun): "Hunajan ja kanelin on havaittu parantavan useimmat vaivat. Vaikka hunaja on makeaa, oikeina annoksina siitä ei ole vaaraa diabeetikolle. Mitä sekoituksessa siis on? En todella tiedä vastausta. Mutta olen kuullut että sillä voi hoitaa seuraavia seitsemää jokapäiväistä vaivaa: 1. Kylmettyminen 2. Immuunijärjestelmä 3. Akne 4. Painonpudotus 5. Pahanhajuinen hengitys 6. Kofeiiniton energiajuoma 7. Virtsarakon tulehdukset." Tara Amreenin mukaan kaksi ruokalusikallista kanelijauhetta ja yksi teelusikallinen hunajaa lasillisessa haaleaa vettä tuhoavat rakossa olevat bakteerit. Minkäänlaisia lähteitä tai terveystiedon auktoriteetteja artikkeli ei lainaa (Amra Tareen: Your Kitchen is hiding the next miracle cure.).

Kansalaisjournalismin mahdollisuuksista käytyä keskustelua seuranneet voivat luetella useamman verkon uutispalvelun, jotka ovat pyrkineet antamaan äänen yleisölle. Menestyneimpinä konsepteina mainitaan useimmin Al Goren ja Joel Hyattin Current TV ja Etelä-Koreasta ponnistava OhmyNews. "Every citizen in the world is a reporter", julistaa OhmyNews International.

Miksi nämä kaksi palvelua ovat menestyneet siinä missä moni muu kansalaisjournalistinen unelma on kaatunut? We The Media - kirjan kirjoittaja Dan Gillmor yritti kansalaisjournalistista paikallisuutissivustoa Bayosphereä USA:n länsirannikolla, mutta luovutti reilun puolen vuoden jälkeen. Sivustosta tuli liian teknologiauutispainotteinen ollakseen laajemman paikallisen yhteisön silmissä kiinnostava (What are the lessons from Dan Gillmor's Bayosphere?).

Hyperpaikallinen Backfence lopetti vuosi sitten (Local Community Network Backfence Closing Down All Sites). Christopher Lydonin ja Mary McGrathin Radio OpenSource oli kaatua kustannusrakenteeseensa kesällä 2007 (Doug Kaye: Radio Open Source on Hiatus), mutta jatkoi toimintaansa saman vuoden marraskuussa Watson Institute at Brown University:n siipien suojissa. Radiotuotanto jatkuu nyt opiskelijavoimin.

Amerikkalaisen jo viidettä kertaa julkaistun State of The News Media - raportin mukaan kuluvan vuoden tärkeimpien havaintojen mukaan yleisön luoma sisältö, "user generated content", ei olekaan niin laadukasta kuin alkuinnostuksen perusteella kuviteltiin: "The prospects for user-created content, once thought possibly central to the next era of journalism, for now appear more limited, even among “citizen” sites and blogs. News people report the most promising parts of citizen input currently are new ideas, sources, comments and to some extent pictures and video. But citizens posting news content has proven less valuable, with too little that is new or verifiable".

Yksi tärkeimmistä opeista, joita yllä kuvatusta esimerkeistä itse poimin, on, että jos haluaa saada laadukasta sisältöä, joka ei ole tuotettu kissanhäntä kainalossa, siitä on maksettava. Faktojen tarkistamiseen, lainausten lähteittämiseen, sujuvan tekstin kirjoittamiseen ja valokuvien ja videoiden toimittamiseen menee aikaa. Blogimerkinnät eivät ole ilmaisia edes kirjoittajilleen: niihin pannaan aikaa, koska palkkioksi saadaan jotakin arvokasta: sosiaalista arvostusta, hyvä mieli, tyydytystä siitä, että on saanut aikaiseksi jotakin konkreettista ja näkyvää.

Uskon, että parhaimmat liiketoimintamallit hyvien tarinaniskijöiden motivaation koukuttamiseksi ja sitouttamiseksi ovat vielä löytämättä.