Tuhat sanaa

Miten avatareja pitäisi ohjata? Millaisia mahdollisuuksia keholliset käyttöliittymät tuovat peleihin ja aikanaan virtuaalimaailmoihin? Kävimme tänään huikean mielenkiintoisen keskustelun Yoen ja Perttu "Kick Ass Kung Fu" Hämäläisen kanssa kehollisista käyttöliittymistä.

Audio-orientuneena ihmisenä olen viime aikoina heittäytynyt melkein täydellä energiallani Sula Pinta - podcast - tuotantoon ja jättänyt tämän Tuhat sanaa - blogin lievästi hunningolle. Tasapaino varmasti löytyy ajan mittaan, mutta internetin tulevaisuutta pohtimaan kiinnostuneet tervetuloa siksi seuraamaan myös Sula Pinta - blogia (blogilistalla).

"In our study, it took participants only a few seconds to become confused, insecure, and embarrassed, and only a few minutes to define WAP as a useless technology."

Onko lentolipun ostaminen Sydneyhin viihde - vai hyötypalveluissa? Tutkimushenkilöt hihittivät, kokivat turhautumisia, eksyivät ja peruuttivat epävarmoina takaisin oikealta polulta Ilpo Koskisen TaiKissa tekemässä WAP-käyttöliittymätutkimuksessa. Tutkimushenkilöparit saivat erilaisia tehtäviä määräajassa suoritettavakseen, tapahtuma videoitiin ja jokainen kommentti parin keskinäisessä neuvonpidossa kirjattiin ja analysoitiin. Kunkin tehtävän suorittamisessa kaksi ensimmäistä minuuttia osoittautuivat rikkaimmaksi tutkimusaineistoksi.

Koskisen mukaan WAP saattoi epäonnistua niin surkeasti paljolti, koska sen palvelujen navigointi soti liiaksi arkijärkeä vastaan. Tutkimusaineisto on vuosituhannen alusta, mutta havainnot pätevät: monissa palveluissa joutuu yhä arvuuttelemaan, mitä sisältöjä yhden sanan linkkien takaa löytyy, Koskinen kirjoittaa. Japanin i-moden menestystä selittäisi vastaavasti se, että sen käyttöliittymän malli otettiin jo asiakkaille tutuksi tulleista luokitelluista ilmoituksista.

Artikkeli Is It Fun to Go to Sydney? Common-Sense Knowledge of Social Structures and WAP (pdf) on julkaistu ihmisen ja teknologian suhteita käsittelevässä PsychNology Journal - julkaisussa.

Sisältö, johon ei voi suoraan linkittää, menettää tavoittavuuttaan, huomauttaa Fons Tuistra PoynterOnlinessa (Unlinkable Media Lose Reach). GlobalVoices- sivuston perustajajäsen Rebecca MacKinnon kuvaa, miten länsimaisittain erittäin kiinnostava uutinen Kiinasta tuli englanninkielisen blogosfäärin tietoon mutkikkaasti, koska jutun alkuperäinen julkaisija South China Morning Post ei pidä juttuarkistoaan avoimena verkossa (Hong Kong bloggers, the SCMP, and influence on the Web).

Mielikuvani on, että meikäläisittäin taitaa olla suuntaus siihen, että lehdet pyrkivät tarjoamaan tärkeisiin aiheisiin avoimessa netissä linkin, vaikka painetun lehden varsinainen juttusisältö olisikin sitten maksullisen rekisteröitymisen takana. Näin tekemällä verkkolehdet sentään pysyvät jotenkin bloggaajaverkoston linkittämisen piirissä. Digilehdistä, noista linkitysvihamielisistä käytettävyyskammotuksista, en nyt sano mitään.

New York Timesin tekniikkakolumnisti David Pogue repii Microsoftin uuden mediaplayerin Zunen kappaleiksi (Trying Out the Zune: IPod It’s Not).

Itseäni uudessa laitteessa kiinnosti etukäteen eniten wifi. Kuvittelin tietenkin, että nettikahvilassa voisi asioida musiikkikaupassa tai jopa ladata tuoreen päivityksen podcasteja. Poguen murskakritiikki ällistelee, että wifi ainoastaan tunnistaa ja näyttää lähettyvillä olevat toiset Zunet. Laitteiden välillä voi tehdä musiikkivaihtareita, jotka säilyvät kuunneltavina kolme vuorokautta ennen kuin itsetuhoutuvat. Podcastien tilaaminen ei onnistu ollenkaan.

Taskusoittimen käyttörajoitusjärjestelmää Pogue luonnehtii moittii tiukaksi.

"The bigger problem, though, is the draconian copy protection on beamed music (though not photos). You can play a transmitted song only three times, all within three days. After that, it expires. You’re left with only a text tag that shows up on your PC so that — how convenient! — you can buy the song from Microsoft’s store.

This copy protection is as strict as a 19th-century schoolmarm. Just playing half the song (or one minute, whichever comes first) counts as one “play.” You can never resend a song to the same friend. A beamed song can’t be passed along to a third person, either.

Pogue muistuttaa, että Zune on jo Microsoftin toinen yritys iPodia vastaan ja että PlaysForSuren käyttäjät jäävät nyt kopiosuojattuine musiikkikokoelmineen oman onnensa nojaan.

"(Although Microsoft is shutting its own PlaysForSure music store next week, it insists that the PlaysForSure program itself will live on.)

Microsoft’s proprietary closed system abandons one potential audience: those who would have chosen an iPod competitor just to show their resentment for Apple’s proprietary closed system."

Tuon jutun lukemisen jälkeen ei ole kovin kiire kauppaan.

Panasonic demoaa Odaibassa, originally uploaded by tuija.

Kun ikä hämärtää näön askaroida keittiössä, on apu kaukosäätimen näköisessä vimpaimessa, joka lukee tuotten RFID-tagin ja kajauttaa ääneen tölkin sisällön. Mummuna on kiva myös hoitaa iltapesu vettä säästävässä istumasuihkussa. Jos videoiden ohjelmointi ei luonnistu ja sen manuaalin lukeminen on liikaa pyydetty, puhuva opastus neuvoo tuotteen käyttäjää askel askelelta.

Panasonic Center Tokionlahdella sijaitsevalla Odaiban tekosaarella on oiva kohde teknologiasta kiinnostuneelle.

Ympäristöystävällisyys ja universal design laajoina teemoina.

Matsushitan kelpaa näyttää kotikulmillaan, missä mennään. Onko tämän blogin lukijoilla havaintoa, missä kaikkialla maailmalla sen kilpailijoilla (kodin elektroniikka, kodinkoneet) on vastaavia pysyviä näyttelyitä? Onko esimerkiksi Nokialla jotain vastaavaa?