Tuhat sanaa

Yoe Ikebukuro 3-33-2 - blogista sai lahjaksi Sony PRS-500 Readerin kuusi viikkoa sitten ja hurahti. Laitteen mukana tuli Sonyn oma kaupallinen ohjelmisto, mutta Yoe asensi tietokoneelleen vapaan lähdekoodin ohjelman nimeltä Libprs500, jonka avulla tietoja kirjoista voi hakea LibraryThingistä esim. ISBN-numeron perusteella. Laite osaa esittää mm. .pdf-, .rtf- ja .txt - tiedostoja

Yoen nyt laitteeseen lataamat 24 kirjaa vievät laitteen 200 MB:n kapasiteetista vasta vajaan kymmeneksen. Kaikkiaan laitteseen mahtuu kerralla pari sataa kirjaa.

"Lattevanhempien noudattama kasvatusteoria tosin väittää, että lapsista on mukavinta katukahvilassa", sivaltaa Isyyspakkaus-kirjan kirjoittaja Janne Huttunen Helmikuun Kaksplus - lehdessä Kolumnissa Arjen sankari.

Vauvan hoitamisen ja itsensä toteuttamisen yhteen sovittaminen on ajankäytöllinen haaste, jonka jokainen koti-isä ja -äiti ratkoo omalla tavallaan. Silti keskustelu hyvästä vanhemmuudesta ja ajan käytön valinnoista on vaikeaa ilman syyllistämistä tai syyllistymistä. Taasko sitä ollaan kirjoittamassa blogia tai skypettämässä, onko se tärkeämpää kuin vauvatus juuri nyt?

Tulin kysyneeksi äidiltäni hänen ajankäytöstään silloin kun minä olin vauva. Noo, vastasi hän varovasti, olihan sitä pyykinpesua esimerkiksi aika paljon. Nuorella parilla ei ollut aluksi pesukonetta, vaan äiti keitteli sideharsovaipat äitiyspakkauksessa tulleessa emalikattilassa, kunnes löytyi käytetty Hooverin pulsaattoripesukone.

Puhelinta ei ollut, asiat käveltiin soittamaan parin korttelin päässä olevaan puhelinkoppiin. Kun olin kolme kuukautta, reipas mutsini hankki minulle hoitopaikan ja palasi jatkamaan sairaanhoitajaopintojaan.

Nykypituinen vanhempainrahakausi ja sen jatkeena hoitovapaa antavat vanhemmille ihan uudenlaiset mahdollisuudet sumplia ajankäyttöään. Omasta työkaveri- ja tuttavapiiristä sekä mediasta saa sen vaikutelman, että monelle tietotyöläiselle vanhempainrahakausi antaa mahdollisuuden tehdä se jokin oma projekti, johon ei ole pystynyt keskittymään töissä käydessään. Yksi käyttää ajan gradun viimeistelyyn, toinen peräti väitöskirjan tekoon. Kolmas kirjoittaa kirjan.

Mopatessa ja vaippaa vaihtaessa ajatus kulkee, vaikka kädet ovat varattuna. Viime syksyn esikoiskirjailija Miina Supinen (Liha tottelee kuria) kirjoittaa Sokeripala - blogissaan: "Miika Nousiainen kertoi eräässä paneelissa, että paras tapa miettiä romaania on pyöräillä tai siivota. Olen samaa mieltä. Myös kävely ja tiskaus ovat hyviä." (27.10.2008, Puhdas koti, hyvä kirja!).

Toisaalta ajatuksesta on vielä tuskallisen paljon matkaa siihen, että teksti juoksee ruudulla. "Yritän unohtaa kirjoittamisen siihen asti kunnes pystyn järjestämään itselleni varteenotettavan lohkareen aikaa. Tulee vain paha mieli ja turhaumia, jos yrittää varastaa pieniä hetkiä sieltä täältä ja sitten kuitenkin joku urpo soittaa puhelimella. -- -- kirjoittaminen on aikaavievä harrastus ja vaatii paljon motivaatiota. -- Olen joskus sanonut, että kirjoitin romaanin, koska tulin raskaaksi enkä päässyt baariin. Kaikki luulevat, että se on vitsi, mutta se on totista totta. (28.7.2007, Taiteen vihollinen numero yksi).

Virginia Woolf sanoi, että kirjoittaakseen nainen tarvitsee oman huoneen ja omaa rahaa. Venla Hiidensalo lisää listalle vaimon (13.5.2007: Oma raha, oma huone - ja vaimo?). Raisa Omaheimo puolestaan kirjoittaa, että huoneesta käy kahvila - naisella pitää olla oma läppäri jos hän aikoo kirjoittaa (12.4. 2006 Huoneekseni tuli maailma).

J.K. Rowling muuten aloitti Harry Potterin tarinan kirjoittamisen kahviloissa. Niihin saattoi kätevästi parkkeerata kävelytettyään vauvan vaunuissa nukuksiin.

Janne Huttunen kirjoittaa yllämainitussa kolumnissaan myös, että "ajatellaan, että erityisesti miehelle tulee lapsen synnyttyä usein tarve vähän liihottaa ja lepattaa, koti tuntuu ahtaammalta. Itse asiassa epäilen, että samalta tuntuu naisestakin, mutta sehän nyt olisi toki aivan tyystin ennen kuulumatonta, että äiti haluaisi jotakin muutakin kuin olla äiti."

Venla Hiidensalo muistuttaa olennaisesta: "äitiys on lapsen ja äidin välinen suhde, ja ajankäyttö on asia erikseen. Sen toteaminen, että ajan löytäminen luovalle toiminnalle on usein naisille vaikeampaa, on eri asia kuin kritisoida itse äitiyttä. -- Sen sijaan jos ja kun naistaitelijoiden – tai naisten ylipäätään – on hankalampaa löytää aikaa omalle työlleen kuin muiden, on se jo yhteiskunnallinen ongelma, jolle pitää tehdä jotain.

Oma huone on asenne.

Mieti parhaita näkemiäsi elokuvia: henkeäsalpaavimmat maisemat on todennäköisesti tehty tietokoneella. Jos leffa oli tehty vuonna 2002, sen sortin grafiikkaa oli tietokoneellasi 2005 mennessä. Entä viimeisin animaatioelokuva, jonka olet nähnyt? Parissa vuodessa yhtä hienot visut pyörivät omalla koneellasi. Entäpä tarinankerronta ja näytteleminen: aikanaan videopeleissä tulee olemaan yhtä vaikuttavia juonenkulkuja kuin parhaissa nyt tietämissäsi elokuvissa. Jos venytetään aikajanaa tarpeeksi kauas, tekoälyolennot kehittyvät hyviksi vastanäyttelijöiksi. Näin maalaa taloustieteiden näkökulmasta virtuaalimaailmoja tutkiva Edward Castronova tuoreessa kirjassaan Exodus to the Virtual World - How Online Fun Is Changing Reality (Palgrave Macmillan, December 2007).

Castronova perustelee vankoin taloustieteen väittämin, miksi sukupolven kuluessa erilaiset lukuisat virtuaalimaailmat tulevat haukkaamaan ison osan huomiostamme. Tutkija varoittaa, että mikäli tämä lihallinen maailma ei ala muuttua hauskemmaksi, se alkaa menettää kansalaisiaan. Ei ehkä fyysisesti, mutta taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävällä tavalla kuitenkin kun yhä useampi alkaa välittää vain siitä, mitä hänen valitsemassaan virtuaalimaailmassa tapahtuu.

Castronova nousi julkisuuteen vuosituhannen alussa julkaistuaan ensimmäisenä tieteellisen katsauksen moninpelimaailma EverQuestin talouteen. Hän osoitti, että virtuaalisessa maailmassa käydään reaalimaailman talouden kaltaista ja volyymiltään yhä merkittävämmäksi kasvavaa kauppaa ja tehdään tosissaan politiikkaa. Castronova vertaakin pelintekijöitä hallituksiin: valtaa pitävien intresseissä on huolehtia siitä, että peli on miellyttävä kokemus osanottajilleen. Pian tämän maailman valtioiden johdossa on tehtävä samoin.

Muuttoliike virtuaalisiin maailmoihin on ajankäytön, huomion kohteen muuttoliikettä, ei fyysistä siirtymistä bittiavaruuteen.

Niille, jotka tätä epäilevät, Castronova suo ymmärrystä: akateemisesti koulutetut, työstään nauttivat hyväosaiset mediapelin ja liiketoiminnan menestyjät, jotka hänen kirjaansa lukevat, eivät välttämättä osaa asettua sellaisten henkilöiden asemaan, joille elämä ei ole jakanut yhtä hyviä kortteja eivätkä tajua, miksi ihmeessä joku haluaisi viettää kaiken liikenevän aikansa moninpelattavassa virtuaaliympäristössä.

Jos kansa käyttää ison osan ostovoimastaan pelimaailmoissa tuottaen ja ostaen virtuaalihyödykkeitä, se on pois bruttokansantuotteesta, ellei virtuaalimaailmojen rahaliikennettä oteta osaksi valtion talouden virtaa kuten muukin kauppa. Edellisessä kirjassaan Synthetic Worlds (2005) Castronova kirjoitti mitanneensa, että virtuaalimaailmojen sisällä käytävän kaupan kokonaisvolyymi on 20-kertainen siihen rahaliikenteeseen nähden, mitä pelimaailmoista virtaa ulos ja sisään oikeisiin valuuttoihin käännettynä.

Peliä on todennäköisesti helpompi vaihtaa kuin maata ja yhteiskuntaa, jossa on sattunut syntymään. Tämän vuoksi pelien kehittäjillä on kilpailutilanteessa voimakas motivaatio tehdä pelistä palkitseva kokemus. Näin säännöistä muovautuu sellaiset, jotka mahdollisiimman suuri osa pelaajista kokee reiluiksi ja motivoiviksi.

Tämän arkisen maailman yhteiskuntien johtajilla ei tähän asti ole ollut sillä tavalla kilpailua kuin minkä virtuaalimaailmat niille nyt tuovat.

Historiassa on nähty muuttoliikkeitä, kirjoittaa Castronova, joilla on aina vaikutuksensa sekä siihen maahan, johon muutetaan, että siihen, josta muutetaan. Mitään nyt edessä olevan massamuuton kaltaista ei kuitenkaan tunneta ihmiskunnan historiassa ja sen vaikutuksia on syytä ennakoida monella eri toimialalla.

Oli Castronovan ennustuksista mitä mieltä hyvänsä, internetin käyttö virtuaalimaailmaistuu. Esimerkiksi tutkimuslaitos Forresterin tuoreen ennusteen mukaan 3D web on viiden vuoden kuluttua yhtä tärkeässä roolissa työelämässä kuin internet nyt (Getting Real Work Done In Virtual Worlds). Näitä median uusia ulottuvuuksia käsittelemme Yoen kanssa Sula Pinta - ohjelmasarjassa, jonka toinen tuotantokausi on käynnistynyt. Pane syöte tilaukseen.

Kokeillaanpa nyt tätä LibraryThingiä, kun niin kovasti kehuvat.

Lotta Tuohino kirjoittaa Journalisti - lehdessä siitä, miten tukala on lukea juttuja, jotka on toiston pelossa kirjoitettu synonyymisanakirja kädessä:

"Kun toimittaja ei uskalla toistaa sanaa, rangaistuksen nauttii lukija. Erehdyin kerran lukemaan jutun, jonka kirjoittaja käytti koirasta seitsemää muutakin nimeä – hauva, piski, sylipuudeli, rakki, musti, ransu, ihmisen paras ystävä – ja kaikkia vain kuudensadan merkin matkalla. Polttoaineen hinnasta kertovissa jutuissa käytetään liian harvoin hyvää sanaa polttoaine ja liian usein sanoja menovesi ja löpö. Autokin on muka kurja sana toistettavaksi: siksi täytyy viljellä tiuhaan myös kaaraa, menopeliä ja kumijalkaa."

Kesken oli jäänyt Sport - lehden juttu sata tapaa hankkia lisää energiaa. Virkistymistä ja piristymistä viestivä "törinää pyttyyn" oli toimittajalle liikaa. (Älä pelkää hyviä sanoja!)

Selasin hiljattain Lauri Kotilaisen Parempi lehtijuttu - teosta, joka on ansiokas ja kattava perusteos nasevaan journalistiseen kirjoittamiseen. Kotilainen sanoi samaa: liian innokas verbien keksiminen sanoa - verbin korvaamiseksi tekee tekstistä tuskallista luettavaa. Monissa teksteissä haastateltavat toteavat, pohtivat, aprikoivat ja kiteyttävät kieltämättä ihan turhaan. Jos ne kerran sanovat, niin miksen kirjoittaisi niin.