Tuhat sanaa

Yliopiston hankkeena mallinnettu Virtuaalinen Lontoo miljoonine rakennuksineen ei näillä näkymin tule Google Earthin kautta vapaasti nautittavaksi. Digital Urban - blogi kertoo lisensointineuvottelujen kariutuneen jälleen (Digital Urban: Ordnance Survey and Google Statements on Virtual London in Google Earth, kiitos linkistä Yoe).

Centre for Advanced Spatial Analysis at University College on käyttänyt mallinnustensa pohjana Ordinance Survey - nimisen valtion laitoksen dataa, ja valtion liikelaitoksen on noudatettava määrättyjä hinnoitteluperiaattteita, jotka kohtelevat eri datan käyttäjäosapuolia tasapuolisesti. Nykyisellä mallilla OS laskuttaa asiakkaitaan datasta käytön mukaan, mikä on sopinut sen tähänastisille sopimuskumppaneille, mutta ei käynyt laatuun Googlelle, joka tarjosi könttäsummaa.

Karttadatan tekijänoikeusproblematiikkaa pohdittiin Sula Pinta - podcastin jaksossa #004: Internet on paikka. Tähän asiaan on palattava toistuvasti, sillä onhan julkisesti tuotetun datan lisensointikysymykset on saatava sellaiselle tolalle, että aineiston käyttö tulevaisuuden internetpalvelujen rakentamiseksi tulee mahdolliseksi. Aiheesta lisää Guardian Unlimitedin tammikuisessa artikkelissa Copyright fight sinks virtual planning - Stunning new applications could engage Londoners in the future of their city - but there's a catch).

Guardian linkittää mm. kartta-aineiston pohjalta tehtyyn simulaatioon veden tulvimisen vaikutuksista Lontoossa
(how London's South Bank would be flooded if sea levels rise as expected).

Tässä blogissa on aiemminkin keskusteltu karttapalveluista ja maantieteellisen datan saatavuudesta, ks. GeoNames tarjoaa paikkatietoa verkkopalveluna

Radiosta on tullut reilussa 10 vuodessa saumaton sekoitus lähetysvirtaa ja on demandia. Vuonna 2020 voin avata radioni työmatkalla lähimmästä bussin tai ratikan istuimen niskatukeen lovetusta kuulokepistokkeesta (milloin sinne ei ole tungettu purkkaa). Julkisiin liikennevälineisiin ja kahviloihin on alkanut ilmestyä kuuntelu- ja latausasemia, jotka halutessani tunnistavat minut heilauttaessani niiden edessä avaimenperään upotettua henkilökohtaisen tunnistekoodini sisältävää RFID-tägiä. Sama tekniikka toimii hyvin töissä ja omat media-asetukset seuraavat mukanani työpisteeltä palaverihuoneeseen ja työpaikkaruokalaan.

2000-luvun alussa puntaroitiin kiivaasti radion jakelutekniikoiden keskinäisiä eroja, mutta lopulta radio digitalisoitui television digisiirtymän jälkeen kuin huomaamatta. Viimeisten ULA-asemien sulkemiselle on jo tehty aikataulu ilman, että kovinkaan moni sitä kyseenalaistaa. Kuuntelijan ei juuri tarvitse välittää tekniikasta - samat sisältövirrat ovat tarjolla useammissa eri verkoissa, joista laitteet poimivat parhaimman signaalin antavan, ellei laitteen käyttäjä itse manuaalisesti muuta määrittele.

En enää useinkaan viitsi säätää omaa radiotani. Alkuinnostuksessani koulutin sisältöaggregaattoria seulomaan laajasta audiovalikoimasta sellaisen profiilin mukaista tavaraa, että se vastaa nyt varsin hyvin mieltymyksiäni.

Muutama vuosi sitten yleistyneet ultrapaikalliset audiosisällöt jaksavat viehättää - niiden joukossa kun saattaa olla ihan mitä tahansa naapurin lasten kertomista vitseistä pureviin paikallispoliittisiin analyyseihin. Olen kytkenyt kapulastani paikkatietosuodattimen nuuskimaan 0,7 kilometrin säteellä kaiken mahdollisen tarjolle julkaistun vailla mitään journalistista kriteeriä. Tämän osion kohdalla täytyy tosin olla sormi valmiina skip - nappulalla. Mahdollisuudet sisällöntuotantoon ovat jo kenen tahansa ulottuvilla - kirjastoissa kansalaisten mediatyöasemat ovat ahkerassa käytössä ja ujoimmatkin pöytälaatikkopakinoijat tuntuvat löytäneen ne, ja sisältö on useimmiten sen mukaista. Kansalaismediatuotosten kuuntelu pitää hyvin hereillä ja antaa joskus hyvät naurut. Parhaiden pläjäysten Top 10 - lista on itse asiassa yksi maan vierailluimmista verkkosivuista.

Skip-nappi on ehkä parasta, mitä radiossa on viimeisen 10 vuoden aikana keksitty. Digitaalinen lähetysvirta kun bufferoituu vastaanottimeen muutaman minuutin segmenteissä niin, että voin aina painaa hyppää eteenpäin -nappia, kun biisi tai puheena oleva aihe ei kiinnosta.

Ammattini puolesta kuulun kaikkein ahkerimpiin mediasisällön suodattajiin. Personointi on viimein mutkatonta ja oma radioprofiilini pysyy ajan tasalla vaihtaessani päätelaittesta toiseen. Käytössäni on myös audiosegmenttien täggääminen ja suosittelu mekanismilla, jota vuosituhannen alussa pidettiin yhtenä ns. toisen sukupolven internetin tunnusomaisimpana piirteenä. Perheen ja kavereiden kesken tuleekin jaettua audiosuosituksia harva se päivä.

Varsin moni ei kuitenkaan viitsi käyttää personointimahdollisuuksia ollenkaan. He kuuntelevat tyytyväisinä suosikkikanaviaan vähät välittämättä siitä, että tuotantovaiheessa massojen älyä on käytetty sisällönhallintaan mitä suurimmassa määrin. Miltei kaikki radiot hyödyntävät Goog-a-digg-a-liciousin tarjoamaa filtteröintialustaa sisältöjen kohdistamisessa asiakkaille. Niin tuotantoyhtiöt ja freelancer-reportterit kuin mainostoimistot ja levy-yhtiöt julkaisevat sisältönsä radiotoimijoiden yhteiseen mediakantaan varustaen sisällön relevantein metatiedoin, jotta mediatalot voivat omilla hakukriteereillään rakentaa tarjolla olevista audiosegmenteistä oman näköisensä tuotteen.

Mediakantaan on pääsy myös kenellä tahansa halukkaalla kansalaisreportterilla kotoa, koulusta ja kirjastosta, ja heistä nimekkäimpiä syndikoidaankin varsin laajasti halki kanavakirjon.

Perinteinen lähetysvirtaradio sellaisena kuin suuri yleisö sen tuntee ei ole kuollut mihinkään, vaan radiota voi edelleen kuunnella myös antaen tuutista tulla sitä mitä sinne on kanavalla syötetty.

Kanavilla tuotantotapa sen sijaan on muuttunut rajusti. Nyt mitään sisältöä, ei tiskijukkien tarinoita, ei mainoksia eikä edes uutisia, tuoda ohjelmavirtaan, ennenkuin segmentti on noussut määrätylle tasolle verkon ranking - listoilla. Radiokanavilla kovapalkkaisimpia kavereita ovat ne, jotka laativat strategiaan parhaiten osuvat sisältöhakukriteerit ja löytävät rekisteröityneiden käyttäjien massasta ne alfa-yleisöt, joiden valintojen varaan kanavan profiili kannattaa rakentaa.

Kaupallisista radiokanavista on tullut audiomuotoisia myyntikatalogeja. Jokaisesta segmentistä pääsee ostoksille - mainoksesta mainostajan kauppaan, biisistä musiikkia lataamaan ja artistin keikkalippuja ostamaan ja juonnoista kanavan omaan kauppaan. Myyntiprovisiot ovatkin jo nousemassa mainosajan myymisen ohelle merkittäväksi osaksi radiokanavien tulovirtaa.

Ei-kaupalliset radiot käyttävät linkittymistä mm. on demand - sisältöjensä ohjelmamarkkinointiin: "jos pidät tästä ohjelmasta, lataa myös tämä".

[Tämä radiomedian tulevaisuusskenaario on kirjoitettu Matti Lintulahden antamasta sytykkeestä osaksi Mediablogin tulevaisuuden mediabisnes - sarjaa, jossa on tähän mennessä käsitelty televisio, sanomalehti ja aikakauslehti vuonna 2020 .]