Tilitin taannoin Tietoviikossa, että olen kytkenyt Kindlessä sosiaalisen lukemisen päälle, mutta etten vielä ole päässyt sitä iloa kokemaan. Nyt olen!
Olin lukemassa Don Tapscottin Macrowikinomicsia, ja juuri korostanut erään tekstin (kuvassa keltaisella), kun muutamaa riviä alempana toinen fraasi oli alleviivattu katkoviivalla. Työkaluvihje kertoi, että neljä muuta lukijaa oli korostanut tämän kohdan.
Jos jatkuvasti keskitymme vain yksityisyyden suojaamiseen, saatamme menettää sen hyvän, mitä jakamisella voisimme saavuttaa. Tämä pätee yksilöihin, yrityksiin ja varsinkin valtioihin.
Asioiden itsellään pitäminen sattaa olla jopa itsekästä, kun vertaa kaikkea sitä hyvää, mitä voi seurata jakamisesta, Jarvis väittää.
Jarvis asettuu itse esimerkiksi: kysytty puhuja ja vaikutusvaltainen bloggaaja päätti kertoa avoimesti eturauhassyövästään. Vasta sitten hän sai kuulla useista ystävistään, jotka ovat käyneet läpi saman ja saattoivat jakaa kokemuksiaan. Lisäksi moni hänen tuttavapiirissään kävi oma-aloitteisesti seulontatutkimuksessa.
Ex MySpace-kehittäjä Tom Anderson avautuu Google Plus -kirjoituksessan siitä, kuinka hän löysi jakamisen hyödyt.
Artikkeli Suomalaiset verkossa -tutkimus: Netin käyttömotiivit Yle Internetin asiakasymmärryksen tukena Päivi Almgrenin ja Päivi Jokitalon toimittamassa Kirjasto 2012 Asiakkaan asialla -kirjassa.