Tuhat sanaa

Erikoistutkija Heikki Kuutti Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitokselta kirjoitti Hesarin Sunnuntaidebatissa, että lukija-asiamies lisäisi luottamusta mediaan. Kuutista on erikoista, että "herkästi toisten tekemisiin puuttuvat viestimet eivät itse ole halunneet avautua ulospäin".

Olen samaa mieltä kuin Kuutti siitä, että journalistisia päätöksiä on perusteltava, eivät ne aina itsestään lukijalle aukene. Lääkkeeni vain on aivan eri: yhden lukija.asiamiehen sijasta toimittajien on itse oltava yleisöjensä kanssa tekemisissä nykyistä enemmän.

Aivan kaikki eivät tosin heti ilmoittautuisi vapaaehtoiseksi olemaan töissä Facebookissa.

Muuttunut valta-asetelma, yleisöjen muuttuminen itsekin sisällön tuottajiksi ja merkittävä ajankäyttö sosiaalisen median palveluissa on kuitenkin jo havahduttanut valppaimmat toimintaan.

Sanomalehti Kalevassa on reilun kuukauden työskennellyt sosiaalisen median tuottajana Erkki Hujanen (katso video).

Jarno Alastalo työskentelee Aller Media Oy:ssä Social District Officerina (katso video) ja etsii parhaillaan tiimiinsä sosiaalisen median koordinaattoria. Sanoma News haki juuri päättyneessä haussa sosiaalisesta mediasta vastaavaa tuottajaa Iltasanomiin.

"Sosiaalinen media edellyttää uudenlaista osaamista työelämässä", kertoo Yliopistouutisetkin (TYT ja Rekry: "Sosiaalinen media synnyttää uusia ammatteja"). Artikkelissa kehittämispäällikkö Kaisa Lammi rekrystä ja suunnittelija Jukka Sihvola TYTistä sanovat, että esimerkiksi sosiaalinen media synnyttää erityisesti markkinointiviestinnän alueelle sellaisia uusia ammatteja, joista ei edes vielä tarkalleen tiedetä.

Markkinointi & Mainonta -lehden kolumnisti Tiina Laapio oli seminaarissa kuullut YleX-kanavan nettipersoonasta Siposta. Sippo on verkkojuontaja, yhteisömanageri, jonka tehtäviin kuuluu seurustella ihmisten kanssa netissä.

"Onko tulevaisuuden unelma-ammatti hengaaja? Yrityksen palkkaama henkilö, jonka tehtävänä on luodata organisaation toimintaympäristöä, testata tuotteita ja vaihtoehtoja, olla korvana asiakkaille sekä seurata ja mikä tärkeintä, luoda puheenaiheita -yrityksen kannalta positiivisesta näkökulmasta tietenkin", pohtii Laapio, ja myöntää, että hengaajan nimike olisi tosin harhaanjohtava, sillä ajassa oleminen on sekä yksilölle että yritykselle aivan totista ja resursseja vaativaa työtä.

YleX-kanavan suunnittelupäällikkö Jonna Ferm muuten kertoo kanavan nettistrategiasta ensi maanantaina YLEn sosiaalisen median verkoston (liity FB-ryhmään) kuudennessa tapaamisessa Isossa pajassa.

YLE.fi-etusivutoimituksen sosiaalisen median tuottaja Arttu Silvast pohtii uuden toimittamisen muotoja omassa blogissaan.

Tulevaisuuden journalismi täytyy rahoittaa nykyistä useammasta lähteestä tulevalla rahalla. Lehdet voisivat vaikkapa myydä osaamistaan tai laajentaa rooliaan tapahtumajärjestäjinä, ehdottaa journalismin ansaintalogiikoihin USAssa perehtynyt Tanja Aitamurto.

Lehdet tavoittavat yhä enemmän ihmisiä, jos lasketaan yhteen paperilehtien tilaukset ja verkkopalvelujen kävijät. Vaan verkkopalvelujen kävijöitä ei suit sait käännetäkään tulovirraksi.

Verkkolehdet eivät myöskään ole ainoita toimijoita, joilta onnistuu yleisöjen tavoittaminen verkossa. Hakukoneet ovat kaapanneet verkon käytön herruuden ja yhteisösaitit kasvattavat merkitystään.

Sitä mukaa kun sanomalehtien suhteellinen asema yleisöjen kerääjänä heikkenee, vähenevät niiden mainostulot. Sisällön myyminenkään verkossa ei välttämättä onnistu.

Päivälehden museo täyttyi tänään alansa tulevaisuudesta kiinnostuneista journalisteista kun Helsingin sanomien Säätiön tuella USAssa journalismin ansaintamalleja tutkinut toimittaja Tanja Aitamurto julkaisi raporttinsa.

Kymmenen väitettä journalismin tuhosta – ja miksi niistä ei
kannata huolestua - raportti journalismin trendeistä Yhdysvalloissa vuonna 2009 (lataa pdf-tiedosto) on toiveikas journalismin tulevaisuuden suhteen, vaikka tunnistaakin sen ilmiön, että journalistien ammattikunta sellaisena kuin se viime vuosikymmenet on totuttu tuntemaan, harvenee ja tilalle astuvat monenlaiset muut toimijat pienistä muutaman hengen mediayrityksistä kissanhäntä kainalossa kirjoittaviin asiansa ajajiin.

Tilaisuuden paneelikeskustelussa (ääninäyte oheisessa kännykkävideossa) optimismin ja varautuneisuuden tunnelmissa ajatuksia vaihtoivat Mikaelit Pentikäinen ja Jungner sekä yrittäjät Jyri Engeström ja Helene Auramo.

Krista Kauppisen lennossa tekemät muistiinpanot tilaisuudesta

Syksyllä käynnistynyt Freejam.TV välittää tietoa avoimen verkon toimijoista. Kanavan primus motor Hannu Mäkäräinen sanoo, että kanavan aiheita - avointa lähdekoodia, avointa innovointia, tekijänoikeuksia, yksityisyyttä nettiaikaudella ja avointa yritystoimintaa ei käsitellä tarpeeksi eikä tasapuolisesti ja syvällisesti valtamediassa. Siispä tarvitaan oma kanava. Ohjelmoinnista tai sisällöntuotannosta kiinnostuneita kutsutaan mukaan projektiin.

Juttuja on syksyllä käynnistyneessä palvelussa jo vajaat 20: Piraattinuorten toimintaa ja Fillarikanavaa vaikuttamisen väylänä, Jyri Engeströmin kuulumisia. Tuoreimpana esitellään podcastaaja Henrik Anttonen, joka tuottaa ja toimittaa Pukkilassa Podcastit.tv-palvelua ja sinne mm. päivittäistä PodKaista -ohjelmaa. Freejam.TV:n haastattelussa Anttonen kertoo omasta työstään ja siitä, millainen julkaisutapa podcasting on.

.

Sinnikkäille ja intohimoisille journalisteille on vaikeassakin taloustilanteessa töitä. Näin uskovat Anni Lintula ja Meri Valkama toukokuulle päivätyissä Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaan (Ajatus Kirjat, 2009) loppusanoissa.

Moni toimittaja perustelee ammatinvalintaansa joko kirjoittamisen tai maailmanparantamisen vimmalla. Pohjimmiltaan jokainen toimittaja on vaikuttaja. Kaikkia toimittajia yhdistää vastuu luotettavasta tiedonvälityksestä, kriittisestä suhtautumisesta maailmaan ja luotettavuudesta haastateltavia kohtaan, sanovat Valkama ja Lintula, ja tiivistävät, että hyvä toimittaja on intohimoinen, kriittinen ja luotettava.

Intohimo journalismia kohtaan ilmenee korkealle tähtäämisenä: jokainen juttu on pyrittävä tekemään niin kuin se olisi tarkoitus julkaista maan laadukkaimmassa tiedotusvälineessä. Kirjoittajat neuvovat käyttämään harjoitteluun aikaa ja olemaan luovuttamatta. Intohimolle ja ajankäytölle on kuitenkin asetettava rajat - vapaa-aikaa tarvitaan latautumiseen ja uutispaussi antaa tilaa omien havaintojen tekemiseen.

Kriittinen toimittaja kyseenalaistaa haastateltavansa eikä ystävysty lähteidensä kanssa. Hän pyrkii kohentamaan omaa yleissivistystään ja osaa kyseenalaistaa myös oman ajattelunsa. Luotettavuus lunastetaan faktojen tarkistamisella. Lukijan on voitava luottaa siihen, että toimittaja tekee työtään ennakkoluulottomasti ja että jutun tarkoituksena on yleisön palveleminen eikä esimerkiksi oman edun ajaminen.

Lintula ja Valkama aloittavat kirjansa kuvaamalla väyliä, joiden kautta toimittajaksi voi opiskella, mutta muistuttavat, että journalistin työhön liittyvät erityistaidot kuten sananvapauslain, tietojen hankkimista ja käyttämistä koskevat säännöt sekä erilaisten juttutyyppien kirjoittamisen voi opetella itsekin. Kirjassa onkin paljon tekstiä toimittajan asenteesta. Yhtenä rakenteellisena keinona toimivat aakkoslistat.

Toimittaja-asenteen aakkosissa E on epämukavuusalue (uskalla tehdä asioita, joita et osaa tai joiden tekeminen tuntuu hankalalta) ja R riskien ottaminen (riskien ottamiseen liittyy aina mahdollisuus onnistua ja saada aikaan jotain täysin uutta).

Onnistuneen työharjoittelun aikana (E) esittäydytään konsernin muiden toimitusten työntekijöille free-suhteiden solmimiseksi ja kuulostellaan (S) sisäpiiritietoa siitä, millaiselle osaamiselle on kysyntää ja mitä mistäkin maksetaan palkkaa.

Lintula ja Valkama eivät epäröi puhua rahasta. Rahasta puhuminen ei ole noloa, naiset teroittavat. Orjaksi ei pidä ryhtyä ja palkkioista pitää pystyä neuvottelemaan puolensa pitäen. He muistuttavat myös pitämään puolensa tekijänoikeuksien luovuttamisen suhteen - laajasti luovutetuista tekijänoikeuksista on saatava kunnon korvaus.

"Jos kaikki freelancerit kieltäytyisivät surkeista toimeksiannoista, niitä ei enää tarjottaisi. Pidä omalta osaltasi huoli, ettet huononna freelancereiden toimintamahdollisuuksia alalla", kirja vannottaa.

Kirjassa neuvotaan konkreettisin ohjein juttujen myymistä (yhden työpäivän aikaa vienyt juttu kertajulkaisuoikeudella 405 €) ja laskuttamista (jos palkkiota ei kuulu, lähetä muistutuslasku ja lisää viivästyskorko), ideointia, haastattelemista, tiedonhankintaa, jutun kirjoittamista, editointia - koko journalistista prosessia.

Ammattilaisten vinkit antavat kirjalle painoarvoa ja moniäänisyyttä. Joka aiheesta on luvun lopussa urallaan jo kannuksensa hankkineiden journalistien neuvoja noviiseille. Esimerkiksi Kari Haakana neuvoo perustamaan blogin heti, tänään, koska blogia kirjoittamalla oppii verkkotoimittamista käytännössä - mm., miten arvokas asia linkki on. Haakana muistuttaa Nuoren toimittajan eloonjäämisoppaassa, että blogi on mainos mahdollisille työnantajille ja asiakkaille. Jos pitää blogia omalla nimellään, se takaa, että Google-hakutulosten kärkeen tulee itse tekemä kokonaisuus eikä viisi vuotta sitten kesätoimittajana laadittu katugallup porkkanoiden hinnoista.

Journalisti-lehden haastattelussa kirjoittajat ottavat kantaa journalistien ammattikunnan rakenteeseen.

”Suomessa valmistuu eri viestinnän oppilaitoksista vuosittain noin 1 400 toimittajaa. Uusia työpaikkoja avautuu 200–250, ja tämäkin luku on ajalta ennen lamaa”. "Viestinnän osaajien liikakoulutus tuo alalle massoittain viestinnän ammattilaisia, mikä yksipuolistaa ammattikuntaa." "Toimittajakunnan pitää olla kirjava myös jatkossa. Sen pitää edustaa kaikkia yhteiskunnan kerrostumia,” sanoo Lintula.

Viimeksi suomeksi on toimittajan työn arjesta kirjoitettu näin mukaansatempaavasti ja innostavasti parikymmentä vuotta sitten kun Lauri Kotilaisen Hyvä lehtijuttu ilmestyi. Eloonjäämisoppaan kirjoittajat listaavat useita tuoreita kansainvälisiä journalismin oppaita ja suosittelevat itse muutamia, esimerkiksi William K Zinsserin teosta On Writing Well: The Classic Guide to Writing Nonfiction.

Kotimaisen mediakirjallisuuden viiden kärjessä heillä on Kantolan & Mörän toimittama "Journalismia! Journalismia? (WSOY 1998) ja lähdeluettelosta kannattaa mainita myös Tampereen yliopiston Tiedotusopin laitoksella viime vuonna julkaistu Jyrki Jyrkiäisen Journalistit muuttuvassa mediassa - tutkimusraportti.

Tämä kirja kannattaa lukea myös hiukan kokeneemman journalistin - kenties se muistuttaa siitä palosta, uteliaisuudesta ja epävarmuudesta, jota oman uransa alussa koki ja auttaa suhtautumaan astetta avuliaammin toimituksen nuorimpiin.

Työurani hienoin projekti tähän asti on ilman muuta ollut digiradiokanava Radio Ainon käynnistäminen. Radio Aino aloitti lähetyksensä nettiradiona ja DABissa 22.11.1999 ja ULAlla pääkaupunkiseudulla siitä viikkoa myöhemmin. Kirjoitin kanavan vaiheista lyhyesti YLEn Aikaleima-blogiin.

Kymmenessä vuodessa ehtii maailma muuttua. 1999 netin käyttö oli vielä edelläkävijöiden touhua. Nettiradiolähetykset olivat extraa, verkosta ei suuria yleisöjä odotettu.

Radio Ainon aloittaessa tuskailimme, miten vaikeaa oli ylittää uutiskynnys mediassa niin, että kohdeyleisö olisi saanut kuulla meistä. YLEn omilla muilla kanavilla toki kerrottiin ja ristiinmarkkinoitiin, mutta yleisöksi tavoiteltiin niitä, jotka olivat 90-luvulla lähteneet kuuntelemaan kaupallisia kanavia. Tänä päivänä tieto leviää sosiaalisen median kanavia pitkin. En silti väitä, että radiokanavan perustaminen ja sille suurten yleisöjen löytäminen olisi sen helpompaa. Meillä on isot pääkanavat, ja perässä liuta pienempiä eri lähtökohdista toimivia erikoiskanavia - ja globaali kilpailu netissä.

Iso oman elämän digitaalista dokumentointia liippaava muutos liittyy valokuviin. Niitä ei ole. Olen viimeisten viiden vuoden aikana dokumentoinut työelämääni kattavasti ja julkaissut paljon myös netissä.

Radio Ainon aikana kuvaamiseni oli vielä analogista. Ensimmäisen digikamerani ostin 2003. Sitä aikaisemmat otokset työuran varrelta ovat joko photo-CD:ltä tai peräti paperikuvista skannattuja.

Tänä päivänä arjen dokumentointi ja vähintään ystäväpiirille jakaminen on useimmille rutiinia - meille edelläkävijöille jopa vähän liiankin kanssa, todistaa tarina taskulivelähetyksestä Aikaleima-blogissa.