Jos minä kirjoittaisin johtamistaidon oppaan, omistaisin yhden luvun myytille "Tieto ei kulje". En ole kuullut yhdestäkään sellaisesta työpaikasta, jossa tieto kulkisi työntekijöiden mielestä tyydyttävällä tavalla. [Ilmoittautumisia otetaan vastaan tämän viestin kommenttiketjussa.]
Mitä silloin tapahtuu, kun tieto kulkee?
Onko intranetiin kenties rakennettu jokaiselle työntekijälle hänen vastuidensa mukainen räätälöity rss-tilausmekaniikka, ja aina kun hallinto-osasto z julkaisee ohjeistuksen k, joka koskee osastoja a ja b, osin c muttei d, kaikki näiden osastojen asianomaiset viranhaltijat saavat roolinsa mukaisesti räätälöidyn viestin.
Onko edelleen niin, että sisäisessä viestinnässä kirjoitetaan siitä lähtien n määrä kohdennettuja tiedotteita: ryhmälle ab lähtee viesti: opiskelkaa tämä heti, astuu voimaan ensi kuussa, ryhmälle c kerrottaisi, että kannattaa vikaista kohta h, koskee teitä ensi kuusta alkaen, ja ryhmä d saisi tiedon, että tällainen ohje on nyt olemassa ja se koskee a, b ja c-porukkaa, ja löytyy sieltä ja sieltä, mutta että ei tarvitse perehtyä asiaan juuri nyt koska ei koske d-väkeä.
Vai voisiko olla niin, että se salaperäinen, kaivattu tiedon kulkemisen kokemus olisi pikemminkin luottamusta siihen, että tiedon löytää, sitten kun sitä tarvitsee. Että voi luottaa siihen, että jossain on arkistoituna aihealueittain ja työntekijärooleittain kaikki yllä kuvatut tiedotteet, joiden otsikoita selaamalla voi muutamassa tunnissa muodostaa kokonaiskuvan yhtiön sisäistä toimintaa säätelevistä ohjeistuksista.
Kammottava tiedonkulkemisen edistämisen keino minusta olisi roiskia kaikki mahdollinen kaikille sähköpostilla. Intranet on liian monissa organisaatiossa ihan liian alihyödynnetty työkalu.
Saattaa käydä niin, että kalliit konsultit ja infodesignerit palkataan fundeeraamaan ulkoinen www-palvelu, mutta kun kyseessä on oman talon väen työkalu, käyttöliittymäsuunnittelusta vastaa hallintoassistentti x ilman päivääkään käytettävyyskoulutusta.
Asia juolahti mieleeni tästä Jakob Nielsenin viikkokirjeestä, jonka teemana on tällä kertaa se, mihin ja miten vanhat käytettävyystutkimukset arkistoidaan niin, että niistä on tulevaisuudessakin hyötyä: "Most usability practitioners don't derive full value from their user tests because they don't systematically archive the reports. An intranet-based usability archive offers four substantial benefits."
Eihän se tieto intrasta mihinkään kulje. Mutta ihminen toivottavasti osaakin kulkea sen luo, sitten kun tarve tulee.
Kommentoi