Marjutin neuleet - blogi täytti maaliskuussa viisi vuotta. Tammikuussa kirjoittaja teki katsauksen vuoden 2007 tilastoihin: "Blogin pääsivun latausmäärä on pysynyt suunnilleen samana koko vuoden, noin 20 000 sivulatausta per kuukausi eli noin 670 sivulatausta päivässä. Vain yksi kysymys: onko tilastopalvelussa ollut hikka vai minne kaikki katositte marraskuussa, kun sivulatauksia oli hädin tuskin 8 500?"
Suomalainen bloggaaja on kiinnostunut siitä, moniko sivuilla käy, riippumatta siitä, tavoitteleeko verkkojulkaisulleen laajoja yleisöjä tai uusia nettikavereita pohdintojaan peilaamaan. Vuosipäivä tuntuu olevan yleisin tilaisuus kertoa lukijamääristä.
"Ilmeisesti pitäisi asentaa itselleen jokin muistutus, että muistaisi oikeana päivänä julkaista “juhlapostauksen”, pohtii Mari Koistinen (Marikoo: Blogien merkkipäivät ja niiden muistaminen 17.4.2008).
Sami Köykkä Pinseristä havainnoi lokakuussa 2002, että tilastot ovat "viime päivien muoti-ilmiö suomalaisissa blogeissa" (Pinseri.com: Tilastoja 6.10.2002).
Ohessa poimintoja blogeista, joissa seurataan kävijäämääriä säännöllisesti:
- "Google Analyticsin mukaan Vaiheisen kävijäluvut olivat kuukauden mittaan varsin maltilliset" (Vaiheinen: Huhtikuu 2.5.2008)
- "Kävijämäärät melkein tuplaantuivat marraskuulta ja on odotettavissa etteivät kävijämäärät pysy yhtä korkealla jatkossa ellen saa järjestettyä lisää kilpailuita. Yritän saada kyllä jatkossakin tavaraa jaettavaksi lukijoiden kesken, sen verran mukavaa puuhaa se oli." (Tekniikan ihmelapsi: Marras- ja joulukuun tapahtumia ja tilastoja 1.1.2008)
- "Lupaan ostaa vuohen heti, kun tämän uuden blogini laskuri (tuossa vasemmalla, BLOG STATS) raksahtaa lukemaan 30 000. (Nyt, kolmen viikon kuluttua blogin muutosta tälle alustalle, se on 6725.)" (Jäniksenselkäisen kirjallisuuden seura: vuohia! vuohia! vuohia! 26.12.2007)
- "Kauppalehti Blogeissa on menossa taantuma - kävijämäärät ovat pudonneet selvästi. Onko täällä blogilama, vai onko uutuudenviehätys loppunut lukijoilta, kirjoittajilta ja ylläpidolta?" (Emmekö me ymmärrä?: Blogilama? 12.9.2007)
- "Ja sitten tietysti se usein esitetty kysymys - mitä iloa näiden laskemisesta on? Koska Pinseri ei ole mainosrahoitteinen eikä meillä ole tulosvastuuta, kaikki tämä käy lähinnä mainiosta huvista. Hauskaa on esimerkiksi vertailla Sitemeterin antamaa ennustetta 13 000-15 000 kuukausittaisesta vierailijasta Suomen Gallupin tilastoihin joistain tunnetummista saiteista. Sitten voi leuhkia kaikille, että Pinserissä on saman verran kävijöitä (Gallupwebin termi Session) kuin esimerkiksi KotiPC:n, Cosmopolitanin, Maaseudun Tulevaisuuden tai MacMaailman saiteilla. Ja alkaa miettiä, että tulisiko bannermainoksia myymällä miljonääriksi." (Pinseri.com: Tilastoja 6.10.2002)
- "Samassa kokoluokassa ovat Suomessa esimerkiksi Venelehti ja Hyvä Terveys. Blogiani pienempiä ovat esimerkiksi Soundi, Seura, Fitness.fi, Meidän Talo, Matkaopas, Gloria, Eeva, Lapin Kansa, jne. Viikkokävijöissä laskettuna blogini vastaa siis pientä suomalaista aikakauslehteä tai sanomalehteä verkossa." (Mobiili- ja PDA-blogi: Tuoretta tilastotietoa blogista 10.6.2007)
Kävijämäärien julkiseen vertailuun on tarjolla uusi Oindex - palvelu niille, jotka voivat lisätä Google Analytics - skriptinpätkän bloginsa sivupohjaan. Ilmoittauduin mukaan mittaukseen, kuten eiliseen puoleenpäivään mennessä oli tehnyt jo 44 muutakin verkkojulkaisua. (Lue lisää Vierityspalkista: Oindex vertailee suomalaisten verkkosivujen kävijämääriä).
Ensimmäinen blogivuosi on kirjoittajalleen tärkeä merkkipäivä ja yksivuotisjuhlapostauksia löytyykin useita:
- "Reilun vuoden aikana blogimerkintöjä (tämä mukaan luettuna) on kertynyt tasan 200. Kyseisenä aikana blogissa on vieraillut reilut 8000 uniikkia kävijää ja sivulatauksia hieman päälle 20 000. Kävijämäärät ovat parantuneet alkuajoista, mutta niitä pyritään nostamaan kokoajan." (Sana Simo: 200. blogimerkintä 12.3.2008)
- Erilaisia tarinoita on tullut räpellettyä melkein 200 kappaletta, elämää suuremmista kysymyksistä lätkäskenen suuriin ja pieniin kysymyksiin. Muutamaan juttuun olen jopa itse melkein tyytyväinen. Omahyväisen analyysini mukaan jotain on ehkä tullut tehtyä oikeinkin, koska yhteensä kutakuinkin 50 000 lukijaa on eksynyt tämän yhden miehen median pariin - osa on vissiin tullut toistekin. Kuukausittaiset kävijämäärät ovat yli tuplaantuneet ja lukijoita on ainakin neljältä mantereelta (terveisiä vaan sinne Japaniin, kuka lienetkin). Aikamoista." (Karhuherran murinat: Yhden vuoden tarinat 18.4.2008)
- "Vaikka Leffablogiin ihan vain omaksi ilokseni kirjoittelenkin, niin onhan se mukava että jotakuta muutakin kiinnostaa (hymiö)." (Leffablogi: Leffablogin ensimmäinen vuosipäivä 2.2.2008)
- "Blogini Appelsiinin tuoksua - Perhesalaisuuksien varjossa täyttää tänään 1v. . Uskomatonta, että aika on kulunut näin nopeasti! Virtuaalipaperille on tullut kirjoitettua 253 blogijuttua ja niitä on käyty lukemassa jo 154,685 kertaa.Kiitän kaikkia blogini lukijoita lämpöisin halein! Vertaistuki Blogistaniassa on ollut aivan korvaamatonta. Blogin kirjoittaminen on ollut terapeuttista." (Appelsiinin tuoksua: 1v. 16.4.2008)
- "Koska muutkin ovat pitäneet arvonta juhlia blogin synttäreinä, niin julistanpa minäkin arvonnan alkavaksi." (Puesta del sol: Merkkipäivä meni ohitse, mutta ei haittaa =D 10.3.2008)
Kävijämäärien tarkastelu synnyttää monenlaisia tunteita. Lopuksi poimintoja yksityisen oloisista, mutta kuitenkin julkisista blogeista, joiden kirjoittajia kävijämäärät ovat mietityttäneet:
- "Ajattelin kertoa kaikesta siitä mistä pidän, mitä teen ja harrastan. Aluksi ihmettelin kuinka joissakin blogeissa kävijämäärät olivat useita kymmeniätuhansia. Omalla kohdallani ilahduin huomattuani, että blogiani oli lukenut muutama muukin kuin minä itse. Pikkuhiljaa olen saanut ystäviä teistä ja se ilahduttaa aina kun avaan blogejanne." (Arleenan sanomat: Haastettuna vastauksia keltaisten kera 16.4.2008)
- "Iski kauhea olo kun huomasin, että kävijämäärät on laskenu entisestään. :( Tiedän kyl hyvin, et kävijöitä ei tule, jos en kommentoi minnekkään, mut ku... Okeiokei, tiiän et oon huono bloggaamaan, mut koitan olla välittämättä siitä." (Cirrus: Varsin Vähäpätöinen Postaus 12.12.2007)
Blogit tulivat Suomessa valtavirtaan syksyllä 2005, jolloin moni valtamedia käynnisteli omia blogejaan ja piti näin asiaa esillä. Moni siis juhlii tänä vuonna bloginsa kolmivuotisia. Tuhat sanaa - blogilla merkkipäivä osuu huomiselle maanantaille.
Blogitutuista Eero Leppänen eli Medis skoolasi Atlantin yllä 21.4. kunniaksi, (kiitos viimeisestä ja hyvää kotimatkaa Kalifornian juttureissusta!) ja Sun äitis tulee bloganneeksi kolme vuotta elokuulla (kiitos haastattelusta sinnekin suuntaan!) ja onnea kaikille blogimerkkipäiviään juhliville. Onko blogin lukijoissa muita tänä vuonna kolme vuotta bloganneita?
Kysymys kaikille blogiensa vuosipäivistä lukua pitäville: miten huomioitte blogin syntymäpäivät tää vuonna?
Kommentit
Blogin 3-vuotispäivä
Moi, blogini täyttää kolme vee toukokuussa, olikohan 18.5. Kyllä joku pakollinen synttäripostaus silloin täytyy tehdä, vaikka nyt jokin kirjoitus- ja kommentointilama tuntuukin yllättäneen.
Onnea jo etukäteen, äläkä
Onnea jo etukäteen, äläkä kirjoituslamasta huoli, kai nyt 36 kuukauteen luppotaukoja mahtuu.
Onnea täältäkin
Itsellääni tulee 3v täyteen tämän kuun 22. päivä ja sinne olen alustanut jotain muistopäiväkirjoitusta, joka vielä aika kesken. Menneitä on tullut muisteltua ennen, katsotaan mitä nyt.
Kiitos vain ja onnea siis
Kiitos vain ja onnea siis etukäteen sinnekin!
Kirjoita uusi kommentti