15 vuotta lehti-, tv- ja radiotyötä tehnyt Kirsi Crowley arvostaa kuvaajan ja leikkaajan ammattitaitoa ja kutsuu itseään kuvaamisen aloittelijaksi. Joskus on kuitenkin hyötyä siitä, että osaa itsekin kuvata. Yllä olevat kuvat turkkilaisesta tyttöjen koraanikoulusta vuodelta 2006 ovat näyte aineistosta, josta Crowley työsti jutun A-Studiolle. Hän kertoo kuvauskeikan onnistuneen osittain siksi, että liikkellä oli vain yksi toimittaja kevyine kalustoineen eikä kokonaista joukkuetta valaisijoineen äänittäjineen niinkuin monesti televisiotuotannoissa.
Jos Crowley on yksin juttukeikalla, mukana on Sony HVR Z1E - kamera jalustoineen, valot, MacBook Pro-läppäri ja sille ulkoinen kovalevy sekä editointiin Final Cut Pro - ohjelmisto.
Tuhat sanaa - videoblogijutut puolestaan kuvataan ultrakevyellä kalustolla: tällä hetkellä työkaluni on Nokia N82 - kännykkä. Näin YouTube - aikana olisi houkutus väittää, että tämä riittää, mutta HD-kelpoisten tv-vastaanottimien alkaessa näyttää myös verkon videoportaalien sisältöjä HD-kamerat vetävät varmasti taas kaulaa taskussa kulkeviin haastajiinsa. Kamerakännykässä toisaalta on voittamaton etunsa: se kulkee mukana jatkuvasti ja on käsillä silloin, kun jutun aihe osuu eteen.
Tässä Tuhat sanaa - blogin videohaastattelussa Kirsi Crowley teroittaa, että laitteita aina oppii käyttämään - sisältö, tarina, on tärkeintä.
Kommentit
Youtube-aika vaatii juuri hyvän kameran
Tuija kirjoitti: "Näin YouTube - aikana olisi houkutus väittää, että tämä riittää, mutta HD-kelpoisten tv-vastaanottimien alkaessa näyttää myös verkon videoportaalien sisältöjä HD-kamerat vetävät varmasti taas kaulaa taskussa kulkeviin haastajiinsa."
Tuon väitteen kuulee usein, vaikka asia on täysin päinvastoin. Koska Youtube resoluutio on alhainen ja kuva (yleensä) pieni, lähdemateriaalin laadulla on todella paljon väliä.
Mitä parempi lähdemateriaali, sitä parempi kuva ja ääni saadaan myös Youtube-versioon.
Jostain syystä media-alalle on pesiytynyt harhaluulo, että videoiden laittaminen nettiin vaatii juuri kamerakännykkää. Oikeastihan pienestä dv-kamerasta videot saa PC:lle aivan yhtä helposti.
Ymmärrän perustelun, jos sama laite on työsuhdepuhelin ja kamera, mutta moniin toimituksiin on hankittu erillisiä kamerapuhelimia kuvaamista varten. Tuolla jopa 800 eurolla olisi saatu jo kohtuullisen laatuinen videovideokamera jalustan kera.
Hyvä pointti Tero, tuo
Hyvä pointti Tero, tuo resoluutio. Ehkä se kohtuullisen laatuinen kamerakamera jalustoineen tuntuisi media-alalla liian järeältä työkalulta; sellaiselta, jonka käyttämiseen pitää saada kunnon koulutus ja lisää liksaa. Kamerakännykkää osaa käyttää "kuka vain" missä tilanteessa vain. Tuo on minun teoriani jos on niinkuin havainnoit. Juuri media-alalle kamerakännyköiden hankkimista toki voisi perustella mobiililla tiedonsiirrolla: kohuvideo lähtee liukkaasti julkaisuun parilla napsauksella. Videokameran ja läppärin kanssa puljatessa napsauksia vaaditaan muutama enemmän.
Moni ei tietenkään voisi kuvitellakaan lähettävänsä julkaistavaksi leikkaamatonta raakamateriaalia, mutta itseäni on alusta alkaen viehättänyt juuri "yksi kuva" - periaate: näytetään ja kerrotaan ja sitten pysäytetään kuvaus ja se on siinä, eikun nettiin.
Kirjoita uusi kommentti