Facebook otti askelen kohti vakavasti otettavaa yhteysverkostopalvelua

facebook, uusi käyttöliittymä

Facebook julkaisi tällä viikolla uuden, selkeämmän käyttöliittymän. 20.7. päivätyn lehdistötiedotteen mukaan uusi design avataan vähitellen useampien päivien aikana kaikille 80 miljoonalle rekisteröityneelle käyttäjälle. Suomessa Facebookilla on sen oman ilmoituksen mukaan reilu puoli miljoonaa rekisteröitynytttä käyttäjää.

Uudessa ilmeessä on entistä selkeämmin esillä kaikki vaihtuva tieto ensimmäisenä avautuvalla Seinä - välilehdellä. Uutisalueella on Julkaisin, josta voi tehdä lyhyen tilapäivityksen tai julkaista kuvan tai videon. Omat kirjoitukset -otsikon alle voi tuoda esiin myös muualle luomaansa sisältöä.

Jaikun ja Twitterin käyttäjät saattavat panna kiinnostuksella merkille, että tilaviestejä voi nyt kommentoida.

Vanhassa profiilissa sivua vieritettäväksi venyttäneet laatikot ovat nyt omalla välilehdellään. Välilehtiä voi tehdä myös lisää.

Yksityisyysasetukset vaikuttavat varsin edistyneiltä, mutta niistä selvän ottaminen vaatii vaivaa. Facebookin itse tuottamien osioiden asetukset vielä jotenkin ottaa haltuun, mutta eri sovellusten kyky noudattaa profiiliin määriteltyjä yksityisyysasetuksia ei herätä luottamusta.

Omissa asetuksissa näkyvät yhä kaikki sovellukset, jotka on joskus tullut ladattua, vaikka ne olisi jo poistanut näkyviltä. Hyvä puoli on, että sovelluksia ei enää tarvitse asentaa voidakseen käyttää niiden perustoiminnallisuuksia. Oli useita kiusallisia tilanteita, joissa joutui puntaroimaan, onko jonkun arvostetun kontaksin lähettämä Superwall- tai Funwall - viesti sovelluksen asentamisen vaivan arvoinen. Yleensä ei ollut. Ilmeisesti niin monen käyttäjäkokemusta kurjisti kavereiden tahaton tai ajattelematon sovelluskutsuspämmäys, että asia on nyt hoidettu.

Vaikka laskisi puolen miljoonan käyttäjän joukosta pois kaksinumeroisen prosentin tuplaidentiteettejä ja mielikuvituskavereita ja viraalimarkkinointikokeiluprofiileja, jää yleisöksi tuntuva joukko suomalaisia. Niiden joukosta tavoittanee verkkolukutaitoisimmat tuttunsa. Digiänkyröille pitänee edelleen soittaa, jos on asiaa.

Tämän uudistuksen ensivaikutelman perusteella Facebook on sellaista kaipaaville näppärä sosiaalinen yhteydenpitotyökalu eikä pelkkä ajantappoase.

facebook mainostajalle

Keskiarvo: 5 (1 ääni)

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content