Tuhat sanaa

Syksyn kohu-tieteisfantasiakirjassa Sarasvatin hiekkaa Risto Isomäen venäläinen merentutkija Sergei pääsee Aatamiksi hindujumalatar-eevansa kanssa. Vai oliko se Nooaksi. Maailmanloppu tulee, napajäätikkö sulaa isolla roiskauksella ja Euroopan peittää monen metrin merivesi. Amsterdamilaiseen antikvariaattiin porskutetaan peräprutkulla hakemaan talteen tekniikan oppikirjoja uusien sivilisaatioiden opiksi ja perustaksi.

Risto Isomäen toinen ilmastopoliittinen jännäri, ekotrilleri, Sarasvatin hiekkaa, on hätkähdyttävä teos.

Finlandia - ehdokkaaksi siinä on kyllin rosoa. Dialogi on jäykkää, repliikit ovat kovin punnittuja, vailla arkista sanailua. Älkää naurako, mutta voisi kuvitella Sergein ja Amritan viisaat ja harkitut vuorosanat Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan suuhun niiden mielikuvien perusteella, joita mediasta olen pariskunnasta saanut. Paljon älyä, asiaa, intohimo rivien välissä, liian lihallista ekodekkariin sanoiksi puettavaksi.

Sama etäisyys arjesta vaivaa koko teosta. Tarinassa ei vilahda yhtäkään turhaa sivuhenkilöä, vaan juoni etenee jäätikkötutkijoiden Susan Chengin ja Kari Alasen sekä merentutkijoiden Sergei Savelnikovin ja Amrita Desain vinkkelistä.

Arki näyttäytyy pilkahduksittain huolellisesti valituissa kuvissa. Intialaistutkija Amritan laittamalla illallisella on värikkäitä pikkelsejä, mutta aistinautinnoissa ei viivytellä. "-"Mikä sai sinut ryhtymään merentutkijaksi? kysyy Amrita kohteliaasti" jo seuraavassa kappaleessa.

Isomäen luoma hahmogalleria on tasapainoinen. Naisille on varattu kovimmat sankariroolit. Ronski Susan kiipeää köyden varassa jääkuiluun henkensä uhalla, ajaa lumikissaa ja lentää helikopteria TV-dokumentin kuvaaja Pierren väristessä pelosta, eikä huuda iik edes kuolemanvaarassa.

Amrita ohjaa tottuneella kädellä sukellusvenettä ja pohtii hengenvaarasta pelastuttuaan Sergein kyljessä loikoillessaan oppimaansa:

"Mutta kaiken kaikkiaan, opastettu kävely pohjoisilla napajäillä vahvisti käsitystäni eloonjäämisen kulttuurispesifisyydestä, mietti Amrita ääneen.

- Mikä ei tarkoita sitä, etteivätkö erilaiset sivilisaatiot voisi myös oppia toisiltaan. Niiden pitäisi vain pystyä poimimaan se, mikä on aidosti hyödyllistä."

Sarasvatin hiekkaa on kuin dramatisoidut muistiinpanot mistä tahansa kestävän kehityksen työpajasta.

Radio Yhdessä Seppo Puttosen kirjavieraana (ohjelma kuunneltavissa vielä tovin) Isomäki totesi kirjoittaneensa nyt kaksi romaania ilmastomuutoksesta. Kolmannesta hän ei enää innostu. Utopia kiehtoisi lajityyppinä, mutta "utopiat ovat tylsää luettavaa" ja sitä paitsi historia on osoittanut, että niillä on tapimus ajan mittaan kääntyä itseään vastaan hyvistä aikomuksista huolimatta.

Kirjan asetelma puhuttelee. Kansan uutisten toimittaja Kai Hirvasnoro vaikuttui kirjasta niin perin juurin, että kirjoitti Kansan uutisiin ja blogiinsa 14.10., että "Sarasvatin hiekkaa on todella pelottava kirja, mutta kuten Risto Isomäki loppusanoissaan toteaa, vielä on aikaa. Siksi eduskunta voisi jättää tuhlaamatta rahat ensi helmikuun perinteiseen kansanedustajien oopperailtaan ja käyttää ne tämän kirjan ostamiseen kaikille kansanedustajille, korkeille virkamiehille ja etujärjestöjen avainhenkilöille.

Kirja olisi myös saatava nopeasti käännetyksi tärkeimmille kielille ja jakoon mahdollisimman laajasti maailmalle. Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa."

Keskustelu ilmaston muutoksesta on kiihkeää, mitä kuvaa esimerkiksi se, että artikkeli ilmaston muutoksesta suomenkielisessä wikipediassa on tänä syksynä ollut kiivaan väittelyn kohteena.

Mitä kirjailija, tiedetoimittaja ja kansalaisaktivisti itse toivoo saavansa aikaan?

"Olen ihan vakavasti huolissani siitä, että me rakennetaan meidän yhteiskunta ihan tarpeettomasti teknologisesti haavoittuvaksi", Isomäki sanoo Seppo Puttosen haastattelussa, "esimerkiksi meidän yhteiskunnan haavoittuvuus sähkön jakelussa tapahtuvista häiriöistä on tällä hetkellä kauhistuttavan suuri". Pitäisikö kansanedustajat velvoittaa lukemaan Sarasvatin hiekkaa? "Olisin iloinen, jos kansanedustajat perehtyisivät kirjaan", Isomäki sanoo Seppo Puttosen ohjelmassa, mutta jatkaa, "Vielä iloisempi olisin, jos suomalaiset, jotka kirjani lukevat, kirjoittaisivat europarlamentaarikolle tai kansanedustajalle, jota ovat äänestäneet, ja kehottaisivat heitä suhtautumaan vakavasti siihen, että rannikoilla sijaitsevien ydinvoimaloiden jäähdytysjärejstelmien putkistot pitäisi suojata erikokoisia tsunameja vastaan".

Se ei ole paljon vaadittu, tämän voin tehdä, tuumaa taviskuluttaja Käpylästä, mutta jää miettimään. Onko tilanne siis jo niin pitkällä, että Maan ystävissäkin vaikuttava Isomäki ei enää edes vaivaudu ehdottamaan, että naiset laittaisivat tukkansa pöyheäksi ilman ponnekaasuja.

Se, jos mikä, on hälyttävää.

Risto Isomäki toimii toimittajana ja kirjoittaa kirjoja, mutta hänen esille nostamistaan teemoista on kuitenkin tosi vähän puhetta valtamediassa.

Sarasvatin hiekkaa on hyvä aihio elokuvakäsikirjoitukseksi. Peter Franzen vain Sergeiksi ja menoksi, tämä tarina on saatava myös englanninkielisten yleisöjen tavoitettaviin.

Toivottavasti myös käännöstyö eri kielille on käynnissä. Ainekset Dan Brownin Da Vinci - koodin tasoiseen kansainväliseen menestykseen ovat ilmassa. Hyvin kerrottu tarina myy aina. Ehkä jopa ihmiskunta pelastuu siinä sivussa.