Langatonta laajakaistaa ensimmäisiin ratikoihin



Seiska ja pubi, originally uploaded by tuija.

HKL:n mukaan ensimmäiset laajakaistayhteydet on asennettu osaan linjojen 52, 52A, 58, 58B ja 59 busseista sekä muutamaan ratikkaan. Wifi-vossikan tunnistaa harmaasta WLAN - avoin internet - kyltistä.

"Digitan Flash-OFDM-teknologiaan perustuva @450-laajakaistapalvelu tarjoaa uuden mahdollisuuden sijoittaa langattoman WLAN-verkon tukiasemia paikkoihin, joihin se ei aikaisemmin ole ollut mahdollista. Liikkuvien kohteiden lisäksi sen avulla voidaan ulottaa verkko myös alueille, joilla ei ole muita runkoyhteyksiä. @450-verkon etuja ovat tehokas datan siirtonopeus ja pienemmät viiveet kuin matkapuhelinverkoissa, mikä näkyy käyttäjälle esimerkiksi tiedostojen nopeampana latautumisena." (Digita: @450-verkko ulottuu myös liikkuviin kohteisiin)

Digitan mukaan @450-laajakaistaverkkoa kokeillaan myös panOulu-verkossa. Verkko avataan huhtikuussa, jolloin langaton laajakaista toimii akselilla Helsinki-Turku-Tampere sekä Oulusta Ivaloon. Koko maan kattavaksi verkon on määrä laajeta 2009 loppuun mennessä.

Digitan tiedotteessa ei mainita mitään yhteyksien jälleenmyyjistä tai hinnoista. Helsingin seudulla liikennöi toista tuhatta bussia ja raitiovaunuja toista sataa, joten koko kaluston päivitys kestänee aikansa. Julkisen avoimen infrastruktuurin tarjoaminen on tietoyhteiskuntateko HKL:ltä, hieno juttu, että vaunujen tietoliikenteen hallinnoimiseen käytettyä kaistaa annetaan myös matkustajien käyttöön. Liiketoiminnaksi siitä ei taitaisi olla: moni kaukomatkustaja huokaisi pettymyksestä, kun ensimmäinen lentokonelaajakaista Connexion by Boeing suljettiin kannattamattomana vuodenvaihteessa.

Aiempia juttuja liikkuvasta laajakaistasta

Kommentit

Digita ei myy kuluttajille

Tuija kirjoitti: "Digitan tiedotteessa ei mainita mitään yhteyksien jälleenmyyjistä tai hinnoista."

Selitys on yksinkertainen. Digita on tässäkin verkko-operaattori, joka ei tee suoraan bisnestä kuluttajarajapinnassa. Digita myy verkkokapasiteettia palveluoperaattoreille, jotka myyvät kaistaa vaikka per megatavu tai per aikayksikkö (kuten päivä tai kuukausi) kuluttajille. Digita ei voi sanella, mihin hintaan palveluoperaattorit myyvät tuotetta.

HKL:n tapauksessa maksaja on Helsingin kaupunki. Ylen uutisten mukaan tämä joukkoliikenneprojekti maksaa alkuun noin 100 000 euroa. "Ilmainen internet" ei siis ole ilmainen helsinkiläisille veronmaksille.

Ei sikäli, että vastustaisin noin kohtuullista panosta, mutta minusta ilmaisuuden termin väärinkäyttöä vastaan on muistettava puhua kaikissa tilanteissa.

Mökki- ja rekkamieslaajakaista?

HKL aikoo käyttää laajakaistaa mm. joukkoliikenteen nopeuttamiseen (järjestelmään kytketylle ajoneuvolle järjestyy tarvittaessa liikennevaloetuus). Siinä sivussa tarjoutuu sitten mahdollisuus avata verkkoa matkustajille, ja tämä mahdollisuus aiotaan tiedotteiden mukaan tarjota matkustajille maksuttomana. Ilmaisuudesta puhuminen olisi todellakin harhaanjohtavaa, sillä asiakas, kaupunkilainen, osallistuu kustannusten kattamiseen lipun hinnassa ja kunnallisveroissa.

Aiheesta sähke Uudenmaan uutisissa 3.1.: HKL asentaa langattomia yhteyksiä busseihin ja raitiovaunuihin.

HKL on siis yksi Digitan verkon asiakas. On kiinnostava seurata, keitä muita kyseisen tuotteen käyttäjiksi tulee ja millaisilla tuotenimikkeillä @450 - verkon päälle rakennettuja palveluita aletaan nähdä, missä ja kenen käytössä.

Digitahan sai toimiluvan kyseiseen verkkoon alun perin sillä ajatuksella, että se toisi syrjäseudut tietoyhteiskuntapalveluiden piiriin. Nyt on kuitenkin uutisoitu, että haja-asutusalueiden sijasta verkon rakentaminen alkaakin liiketoimintasyistä taajaan asutuilta alueilta (YLE 20.1.: Syrjäseutujen langaton laajakaista viipyy).

Mökkikaistaankin tarvitaan palveluntarjoaja

Kiitos Tuija tiedoista, en tosin ymmärtänyt suuntasitko ne minulle vai yleisesti. Olen kirjoittanut aiheesta työn puolesta paljon ja käynyt verkkoa koskevissa tiedostustilaisuuksissa monesti.

Mitä noihin mökki- ja saaristoyhteyksien tarjoamiseen tulee, sielläkin Digita toimii siis verkko-operaattorina, ja palvelua myy kuluttajille halukas palveluoperaattori. Vielä noita palveluoperaattoreita ei ole julkistettu.

Minua tässä huolettaa eniten se, että Flash-OFDM on vielä Qualcomm-Flarionin omaa tekniikkaa, ja ainakin itse odottaisin jonkinlaista standardia ennen kuin uskaltaisin omalla rahalla investoida näihin uusiin 450 MHz laitteisiin.

"Ilmainen" on yleinen termi tavismedioissa, puhutaan muun muassa ilmaisesta koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Se on yleisön huijaamista, tietoisesti tai tyhmyyttään. Minulle anakaa verovaroin kustannetut palvelut eivät tarkoita ilmaista.

Itsestäänselvyys? Ei tunnu olevan. Laske vain kuinka monta kertaa ilmaista sitä sun tätä muun muassa TV-uutiset tarjoavat.

Kiitos, Tero, hyvistä

Kiitos, Tero, hyvistä taustoituksista. Vastaukset suuntaan yleisemmin tämän blogin lukijoille, jotka tod.näk. eivät ainakaan kaikki ole yhtä hyvin asioista perillä kuin sinä asiaa pitkään seuranneena toimittajana.

Mutta, siis, edelleen minua kiinnostaa kovasti, kuka, missä ja millä hinnalla alkaa niitä mökkikaistoja markkinoida, loppukäyttäjille. Ei ole vielä silmiin osunut kirjoituksia siitä aiheesta, vinkkaa, jos sinulle on.

hkl bussit ja wlan

asun alueella jossa bussit kulkevat mutta ei niistä avoimista ole iloa kuin matkustajille, kotona ei ehdi hyödyntämään avointa wlania joiden ssid (hkl9, hkl23 ja hkl10) olen bonggannut tänään kanavalla 11 tänään.

omituisen mallista signaalia niistä tulee epäilen ettei toteutus ole ihan tavanomainen sieltä tulee signaali blokki jonka vaimennus ei muutu ja tauko ja blokki ja tauko ja blokki ettei vaan bussi olisikin vain tyhmä reitin 450 verkoon.

uusi harrastus bongata hkl wlan busseja ja niiden ssid:tä

hkl voisi tietysti julkaista toteutuksen jossain sivuillaan.

Wlanit busseissa

PanOULUn blogissa lukee niiden toteutuksesta seuraavaa: "Ai niin, se joulukuussa arvuuttelemani laatikko (kuva)  sisältää siis Flash-OFDM-clientin ja panOULU-tukiaseman, ja kyseisen näköisiä laatikoita on siis busseihin asennettu." joka vähän viittaisi siihen, että siellä on useampia purkkeja sisällä. Eli ihan tavis wlan tukiasema ja sitten se on piuhalla kiinni FlashOFDM-modeemissa arvaisin mä.

Tietty mikään ei takaa, että toteutus olisi molemmissa sama.

 

Mainio uusi harrastus

Mainio uusi harrastus todellakin, jkm :)

Kiitos tiedosta, zache, kiinnostavaa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö näkyy ainoastaan sinulle ja ylläpidolle
  • Allowed HTML tags: <img> <a> <style> <div> <br> <p> <caption> <span>
  • Automaattinen rivin/kappaleen katkaisu.

Lisätietoa sisällön esitysmuodosta

CAPTCHA
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. Tällä on tarkoitus estää spämmirobottien kommenttien lisääminen.
Syndicate content