
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Google sai perjantaina niskaansa toisen ison oikeusjutun, jossa YouTubea syytetään tekijänoikeusloukkauksista. Englannin valioliigan nostaman syytteen mukaan Youtube rohkaisee tahallaan laajamittaista luvattomien sisältöjen julkaisemista videoportaalissaan, hyötyen luvattomasti julkaistujen sisältöjen synnyttämästä huomiosta ja trafiikista palvelussa.
Ellei Google pian esittele "Claim Your Content" - työkaluaan, jota se väittää kehittävänsä sitä varten, että oikeuksien haltijat voisivat löytää ja merkata omistamansa sisällöt omaan piikkiinsä saaden näin osuutensa niiden synnyttämästä tulovirrasta, sitä voi alkaa "GooTube" -lempinimen sijasta mollata SueTubeksi, vinoilee Wiredin blogi.
Google vastasi viime viikolla Viacomin jättikorvausvaatimuksiin vetoamalla DMCA - säädöksen Safe Harbour - pykälään, joka suojaa internetpalveluntarjoajia joutumasta vastuuseen sisällöstä, jota niiden asiakkaat palvelussa julkaisevat. Oikeusoppineiden joukossa on jyrkkiä erimielisyyksiä siitä, voiko pykälää soveltaa YouTuben kaltaiseen videoportaaliin. Viacomin ja Googlen oikeusjutun käsittely alkaa 27.7.
YouTuben ilmiömäisessä suosiossa kuluneen vuoden aikana on jo nähtävissä ripotteluvaikutuksia muihin verkon videopalveluihin. Tekijänoikeuksia loukkaavien sisältöjen jakaminen verkossa ns. viraalivideoina on arkipäivää eikä useissa kotimaisissakaan videoportaaleissakaan näytettäisi oltavan ihan turhantarkkoja siitä, mistä sinne julkaistut sisällöt alun perin ovat peräisin. Voitaneen puhua tekijänoikeuksien youtubisoitumisesta - tehdään palveluja asenteella "antaa olla julki vaan, ja reagoidaan sitten jos oikeudenhaltija ottaa yhteyttä". Linjasipa yhdysvaltalainen tuomioistuin aikanaan Viacom - Google - tapauksesta mitä hyvänsä, realistinen oikeuksienhaltija miettii joka tapauksessa ansaintalogiikkaansa linjoilta "tätä trendiä vastaan taitaa olla turha pullikoida - miten se käännetään voitoksi?".
Kommentit
realistiset sisällöntuottajat
Valitettavan harva sisällöntuottaja on ymmärtänyt käynnissä olevan muutoksen vaikutusta omaan liiketoimintaansa. Kertauksen vuoksi; kaikki mikä voidaan digitaalisesti kopioida, kopioidaan, kaikki mikä voidaan internetin välityksellä jakaa, jaetaan. Digitaalisessa maailmassa ansainta ei voi perustua teoskappaleen kopioiden rajalliselle saatavuudelle (vrt äänitemyynti) eikä teoskappaleen julkisen esittämisen kontrolloinnille (vrt tv-oikeudet).
Tähän liittyen, viikon huumoriuutinen oli se, että Warner Music alkaa myydä Windows-DRM:llä suojattuja musiikkikappaleita Youtubessa...
http://www.drmwatch.com/ocr/article.php/3675571
Kirjoita uusi kommentti