Tuhat sanaa

Lomakuvista, joissa poseerataan milloin minkäkin monumentin edessä ja joista tuttavat ja sukulaiset kyllästyvät hengiltä, voi olla arvaamatonta hyötyä muille verkossa. New York Times opastaa julkaisemaan lomakuvat verkon yhteisöllisissä valokuvapalveluissa asianmukaisesti asiasanoitettuna ja mielellään maantieteellisella paikkatietomerkinnällä höystettynä, jotta kertyvä kuva-aineisto toimisi tietokantana muille (Snapshots That Do More Than Bore Friends).

Esimerkiksi Google Earthin avulla selattuna satunnaiset lomakuvat muodostavatkin varsin mainion kollaasin siitä, miltä jossakin paikassa näyttää, millainen on maasto, millaista väkeä on liikkeellä ja mitä muuta lähiympäristössä on.

Tietenkin olisi hyvä, jos kameran suuntaisi kohteisiin, jotka oikeasti kertovat kohteesta jotakin järkevää. Kun 2004 suunnittelimme Ulan Batorin kaupunkilomareissua, verkosta löytyi loputtomiin mongolialaista preeriaa, villihevosia ja jurttia, muttei juuri mitään tietoa kaupungista löytyvistä asiallisista länsiravintoloista ja korkeatasoisista tavarataloista. Pakkasimme mukaan tonnikalapurkkeja ja myslipatukoita siltä varalta, että ainoa tarjolla oleva ruoka olisi turistioppaissa mainittua leilissä viinaksi käytettyä maitoa ja rasvassa keitettyjä tai höyrytettyjä lihanyyttejä. Paikan päällä tilanne selvisi luultua paremmaksi ja tonnikalapurkit jäivät avaamatta.

Jos pyyteetön tuntemattomien auttaminen ei vielä motivoi näkemään geotäggäämisen vaivaa, kannustin voi olla myös turhamaisuudessa, New York Timesin haastattelema asiantuntija lisää: "the real reason geotagging is getting so popular, he added, are the bragging rights involved. “We want people to know the cool places we’ve been,” he said. “And this is a cool way to show off.”

• Kuvia, videoita ja Mongolia-linkkejä: Tuija TV: Ulan Bator