Tuhat sanaa

"Lattevanhempien noudattama kasvatusteoria tosin väittää, että lapsista on mukavinta katukahvilassa", sivaltaa Isyyspakkaus-kirjan kirjoittaja Janne Huttunen Helmikuun Kaksplus - lehdessä Kolumnissa Arjen sankari.

Vauvan hoitamisen ja itsensä toteuttamisen yhteen sovittaminen on ajankäytöllinen haaste, jonka jokainen koti-isä ja -äiti ratkoo omalla tavallaan. Silti keskustelu hyvästä vanhemmuudesta ja ajan käytön valinnoista on vaikeaa ilman syyllistämistä tai syyllistymistä. Taasko sitä ollaan kirjoittamassa blogia tai skypettämässä, onko se tärkeämpää kuin vauvatus juuri nyt?

Tulin kysyneeksi äidiltäni hänen ajankäytöstään silloin kun minä olin vauva. Noo, vastasi hän varovasti, olihan sitä pyykinpesua esimerkiksi aika paljon. Nuorella parilla ei ollut aluksi pesukonetta, vaan äiti keitteli sideharsovaipat äitiyspakkauksessa tulleessa emalikattilassa, kunnes löytyi käytetty Hooverin pulsaattoripesukone.

Puhelinta ei ollut, asiat käveltiin soittamaan parin korttelin päässä olevaan puhelinkoppiin. Kun olin kolme kuukautta, reipas mutsini hankki minulle hoitopaikan ja palasi jatkamaan sairaanhoitajaopintojaan.

Nykypituinen vanhempainrahakausi ja sen jatkeena hoitovapaa antavat vanhemmille ihan uudenlaiset mahdollisuudet sumplia ajankäyttöään. Omasta työkaveri- ja tuttavapiiristä sekä mediasta saa sen vaikutelman, että monelle tietotyöläiselle vanhempainrahakausi antaa mahdollisuuden tehdä se jokin oma projekti, johon ei ole pystynyt keskittymään töissä käydessään. Yksi käyttää ajan gradun viimeistelyyn, toinen peräti väitöskirjan tekoon. Kolmas kirjoittaa kirjan.

Mopatessa ja vaippaa vaihtaessa ajatus kulkee, vaikka kädet ovat varattuna. Viime syksyn esikoiskirjailija Miina Supinen (Liha tottelee kuria) kirjoittaa Sokeripala - blogissaan: "Miika Nousiainen kertoi eräässä paneelissa, että paras tapa miettiä romaania on pyöräillä tai siivota. Olen samaa mieltä. Myös kävely ja tiskaus ovat hyviä." (27.10.2008, Puhdas koti, hyvä kirja!).

Toisaalta ajatuksesta on vielä tuskallisen paljon matkaa siihen, että teksti juoksee ruudulla. "Yritän unohtaa kirjoittamisen siihen asti kunnes pystyn järjestämään itselleni varteenotettavan lohkareen aikaa. Tulee vain paha mieli ja turhaumia, jos yrittää varastaa pieniä hetkiä sieltä täältä ja sitten kuitenkin joku urpo soittaa puhelimella. -- -- kirjoittaminen on aikaavievä harrastus ja vaatii paljon motivaatiota. -- Olen joskus sanonut, että kirjoitin romaanin, koska tulin raskaaksi enkä päässyt baariin. Kaikki luulevat, että se on vitsi, mutta se on totista totta. (28.7.2007, Taiteen vihollinen numero yksi).

Virginia Woolf sanoi, että kirjoittaakseen nainen tarvitsee oman huoneen ja omaa rahaa. Venla Hiidensalo lisää listalle vaimon (13.5.2007: Oma raha, oma huone - ja vaimo?). Raisa Omaheimo puolestaan kirjoittaa, että huoneesta käy kahvila - naisella pitää olla oma läppäri jos hän aikoo kirjoittaa (12.4. 2006 Huoneekseni tuli maailma).

J.K. Rowling muuten aloitti Harry Potterin tarinan kirjoittamisen kahviloissa. Niihin saattoi kätevästi parkkeerata kävelytettyään vauvan vaunuissa nukuksiin.

Janne Huttunen kirjoittaa yllämainitussa kolumnissaan myös, että "ajatellaan, että erityisesti miehelle tulee lapsen synnyttyä usein tarve vähän liihottaa ja lepattaa, koti tuntuu ahtaammalta. Itse asiassa epäilen, että samalta tuntuu naisestakin, mutta sehän nyt olisi toki aivan tyystin ennen kuulumatonta, että äiti haluaisi jotakin muutakin kuin olla äiti."

Venla Hiidensalo muistuttaa olennaisesta: "äitiys on lapsen ja äidin välinen suhde, ja ajankäyttö on asia erikseen. Sen toteaminen, että ajan löytäminen luovalle toiminnalle on usein naisille vaikeampaa, on eri asia kuin kritisoida itse äitiyttä. -- Sen sijaan jos ja kun naistaitelijoiden – tai naisten ylipäätään – on hankalampaa löytää aikaa omalle työlleen kuin muiden, on se jo yhteiskunnallinen ongelma, jolle pitää tehdä jotain.

Oma huone on asenne.