
Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Isovanhempia on Suomessa 940 000. He voivat olla lapsiperheiden tukena merkittävä voimavara, ja tavoitettavissa netissäkin, uskoo Isovanhemmat ry:n puheenjohtaja, opetusneuvos Pekka Leinonen. Yhteydenpito on asenteesta kiinni. Isovanhempi-ikäiset oppivat käyttämään nykyaikaisia yhteydenpitovälineitä kuten Skypeä ja sähköpostia, jos heillä on motivaatio kohdallaan.
Parhaassa tapauksessa opetusta antavat kädestä pitäen lapset ja lastenlapset itse. Jos isovanhempi itse haluaa itse olla aloitteellinen, koulutusta voi kysellä esimerkiksi kirjastoista. Koulutusta järjestävät esimerkiksi eläkeläisjärjestöt. Muita koulutusta tarjoavia tahoja voisivat Leinosen mukaan olla esimerkiksi Marttayhdistykset tai SPR.
Leinonen haluaisi kuitenkin viedä digiaskartelun pelkkää sähköpostia tai mesettämistä pidemmälle, kohti itse tekemistä. Kuvata ja editoida videotarinoita ja digikuvista askarrella vaikkapa joulukuusen koristeita (Kuva Pekka Leinonen, Laminoitu digikuva kuusenkoristeena).
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti