Tuija Aalto seuraa digimediaa työkseen ja huvikseen.
Virtuaalimaailma Second Life saa yhä enemmän sellaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta se soveltuu hyvin pienten tapahtumien järjestämiseen, esimerkiksi opetustilanteisiin.
Information Weekissä on juttua Second Life - virtuaalimaailmaan kehitteillä olevista uusista ääniominaisuuksista. Linden Labin teknologia-alustakehityksen varajohtaja Joe Millerin mukaan ensi keväänä julkaistaan ominaisuus, joka avulla SL - avatarit voivat saada oikean puhelinnumeron, johon vastaanottaa ulkopulisesta maailmasta tulevia puheluita. Vastaajan viestit saa sähköpostitse tai voi kuunnella virtuaalimaailmassa ollessaan.
Tapahtumien järjestäjät ilahtuvat ryhmäpikaviestin-ominaisuudesta, jossa moderaattori voi päättää, saavatko kaikki osallistua äänikeskusteluun yhtaikaisesti vai avataanko avatareille mikrofoneja järjestäjän puolesta ihan niinkuin auditoriotilaisuuksissa nytkin on tapana.
Äänen kuuluminen tilassa tulee entistä joustavammaksi hallita: tasainen ääni - asetuksella kaikki samassa tilassa ilmaistu ääni kuuluu yhtä hyvin riippumatta etäisyydestä puhujan avatariin.
Yksityisyyden suojaa kaipaavat tai omaa puheääntään muuten vaan ujostelevat voivat tulevaisuudessa käyttää äänifontiksi ristittyä äänensäätöominaisuutta, jonka avulla jopa miesääni voidaan muuttaa naisääneksi tai päin vastoin puheen ymmärrettävyyden siitä kärsimättä.
Linden Labin mukaan kullakin hetkellä avatareista noin joka kolmennella on voice chat kytkettynä käyttöön.
Yhä useammat tahot ottavatkin tuntumaa läsnäoloon virtuaalimaailmoissa. Tuoreessa Economist - lehdessä on juttua siitä, miten virtuaalimaailmoja kokeillaan eri toimialoilla työntekijöiden yhteistoimintatiloiksi: "With the popularity of virtual worlds such as Second Life and games such as “World of Warcraft” and “Sims Online”, companies, academics, health-care providers and the military are evaluating virtual environments for use in training, management and collaboration. Superficially, such uses look a lot like playing a video game. “The thing that distinguishes them from games is the outcome,” says Mr Wortley. Rather than catering to virtual thrill-seekers, the aim is to find new ways for people to learn or work together."
(Information Week: Second Life Residents To Get Calls From The Real World ja The Economist: Getting serious,
kiitos delilinkeistä Yoelle)
Second Life on erilaisista kolmiulotteisista maailmoista kiinnostavin ja vetovoimaisin muokattavuutensa takia. Linden Labin julkaiseman virtuaalimaailman rakennusmekanismeilla ja scriptauskielellä voi luoda rajattoman monipuolisia interaktiivisia ympäristöjä. Animaatioiden avulla avatarit saa tekemään monimutkaisiakin liikesarjoja, mikä tarjoaa mahdollisuuksia tapahtumajärjestäjille ja viihde- ja elämys-ympäristöjen suunnittelijoille.
Yolanda Hirvi - niminen avatar Metaversal Arts Factory - verkostosta urakoi tilauksestani Tuhat Sanaa -pääkonttorin (SLurl). Kyseessä on tietääkseni Suomen ensimmäinen blogin laajennus virtuaalimaailmaan. Suomalaisten ylläpitämiä suosittuja kohtauspaikkojahan maailmassa on useita, esim. Suomen ensimmäisen yhteisölivekonsertin järjestänyt Yoen Kievari).
Rakentajan käden jälkeä voit ihailla näistä kuvista tai piipahtamalla paikan päälle. Ovi on auki vaikken olisikaan paikalla. Kirjoituspöydällä on kello, jota rimpauttamalla saan pikaviestin, jos olen online.
Jos alkuperäinen Second Life - ohjelma ei toimi koneellasi, kokeile uutta virtaviivaisempaa Onrez Viewer - selainta.
Rakennusapua ja Second Life - konsultointia ja tukea suomeksi yrityksille ja yksityisille on saatavissa Hirven ja Darleez DeCuirin kautta. Mikäli SL kiinnostaa, sen verran kannattaa paneutua asiaan hands on, että tekee oman avatarin ja käy kyselemässä vinkkejä paikan päällä. Voin tulla saattamaan.
Toimistoa laittaessa sitä toivoi taas, että ympäristö sallisi widgetien ja syötteiden käytön. Kirjahyllyyn olisi kiva sijoittaa omat suosikkiopukset vaikkapa Amazonin tai LibraryThingin widgettinä. Radioon ja televisioon olisi kiva syöttää omat podcast-suositukset kävijöiden tutkittavaksi. Second Lifea ei kuitenkaan kannata tutkia kankeana nettisaittina, vaan kannattaa muistaa, että virtuaaliympäristöjen vahvuus on tuottaa yhtaikaisen läsnäolon, yhdessäolon kokemuksia. Tiedon haku ja tuotteiden markkinointi välittömässä myyntitarkoituksessa onnistuu paremmin muilla työkaluilla.
Virtuaalimaailmoja käsittelevä Sula Pinta - ohjelmasarja jatkuu tammikuussa. Blogissa sillä välin Yoen julkaisemia Second Life - matkavinkkejä.
Kommentteja
1 päivä 8 tuntia sitten
1 päivä 16 tuntia sitten
4 päivää 1 tunti sitten
4 päivää 10 tuntia sitten
6 päivää 10 tuntia sitten
6 päivää 15 tuntia sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 3 päivää sitten
1 viikko 5 päivää sitten
1 viikko 5 päivää sitten